tiistai 22. maaliskuuta 2011

If I'd tell you , I would have to kill you

Kuinka moni teistä on koskaan miettinyt oikeasti sitä ajatusta,
että miltä se tuntuisi tappaa joku?

Miltä se oikeastaan tuntuisi olla Jumala yhden hetken ajan?
Päättää oikeastaan jonkun kohtalosta?

Mietin vain et mistäköhä ihmisille muutenkin syntyy se vaisto tappaa joku toinen?
Ihan tälleen esimerkiksi sodassa. Voiko sanoa että se on itsepuolustusvaistoa jos ammut "vihollista".
Itsepuolustusvaisto.
Vai onko se jotain syvempää?

Puhuttiin joskus ussantunnilla itseasiassa tappamisen psykologiasta ja siitä kuinka aikoja sitten sitten kun Afrikka valloitettiin ja muut ahneet maat ottivat oman hyödyn siitä niin
eivät ne afrikkalaiset heimot ennen tappaneet toisiaan. Tai se on ainakin spekuloitu niin.
Sen aikaiset afrikkailaiset heimot taistelivat sillä tavalla, että he kokosivat urheimmat ja suurimmat soturinsa.
Tekivät sotamaalaukset ja antoivat suurimmat keihäät mitä olivat.
Päälliköt kohtasivat jossakin tietyssä paikkaa ja soturit olivat heidän takanaan.
Soturit paukuttivat kilpiään ja keihäitään ja pitivät ääntä usein niin kauan kunnes jompikumpi heimo perääntyi.
Joskus oli myös taisteluita, mutta ne eivät koskaan olleet kuolemaan asti.
Vastakun valkoinen mies tuli ja niin sanotusti opetti näille tappamisen.
Siinä oli vain pientä historiaa mutta jatketaanpa tätä ihmettelyä.
Jos afrikkalaiset oppivat meiltä tappamisen, mistä me opittiin se?
Kuuluuko se oikeasti ihmismielen perusajatuksiin, että vaaratilanteessa ihminen tekee mitä vaan selviytyäkseen?
Vai onko sitten vain mielessämme ajatus siitä että tappaminen on vain luonnollista?
Niimpä. Kun ihmismieli ei ollut vielä niin kehittynyt niin tappaminen oli luonnollista. Minun mielipiteeni siis
Tappaminen oli luonnollista ja sitä tehtiin selviytyäkseen, mutta ihmismielen kehittyessä tappamisesta tuli harvempaa. Tarkoitan nyt siis toisten ihmisten tappamista.
Nimittäin omatunto.
Sitä voisi sanoa yhdeksi syyksi miksi tappamista ei ole.
Voisipa sanoa noin.
Eli jos jokin ihminen on sarjamurhaaja, häntä voi pitää silti inhimillisenä. Jos tappaminen onkin vain ihmisen luonteeseen kuuluva piirre. Sisällämme me oikeastaan haluamme tappaa jonkun.
Siihen voi taas liittää sanonnan ettei ihminen parane eläimestä.
Me olemme silti eläimiä.
Älykkäitä kyllä mutta se on myös meidän heikkous.
Teemme asioita mutta emme mieti seuraksia, haluamme kuitenkin liikkua eteenpäin elämässämme mutta jätämme usein jälkemme tielle.
Ilmastonmuutos esim?

Okei lopetan nyt ennenkuin alan tekemään tästä mitään rant-tekstiä.

Näkemiin friikit :D

2 kommenttia:

  1. "Sisällämme me oikeastaan haluamme tappaa jonkun." <--- that's pretty much true. mulla on ainaki pari jotka voisin hirttää palleista joulukuuseen.

    VastaaPoista
  2. hoho, kiehtova aihe. pakko myöntää :)

    sodassa tappamisessa on kyse ns. viidakon laeista: tapa tai tule tapetuksi. Se on vain puhdasta selviytymistä, vaikka sodassa onkin moraalisia ongelmia, kuten se onko sulla lupa tappaa vai ei ja mistä sen luvan saa ja kuka sen tappamisen oikeuttaa. mutta se onkin vain ihmismielen omaa hömpötystä, kuten omattunnot ja rakkauden käsitteet.

    osittain tämän kaiken takia kutsunkin ihmistä mieluummin ihmiseläimeksi, koska ei ihminen ole viisas. ehkä älykäs, mutta ihminen esimerkiksi on hidas eläin. meistä olis voinu tulla kilpikonnia. ihmiseläimestä helposti johtaisin keskustelun elämän tarkoitukseen: onko se rakastaa ja lisääntyä vai jotain hienompaa ja monisyisempää meille älykkäille paskapäille?

    VastaaPoista