torstai 25. huhtikuuta 2013

Haha ha haha ha. . . . . . It smells

Komedia on aina ollut lähellä sydäntäni. Pidän itseäni hyvin huumorintajuisena tyyppinä ja ehkä joissain tapauksissa pystyn letkauttamaan hyvän vitsin jos toisenkin. Jos kaikki planeetat ovat linjassa.
Enimmäkseen kaikki vitsit tai jutut ovat tilannekomiikkaa tai ivailua.
Se selittääkin rakkauteni tilannekoomisiin komedioihin, Seinfeld ja Louie esim. sarjat jotka käsittelevät ei mitään. Tai Seinfeld tosiaan sitä kuinka koomikko saa materiaalinsa.
Yksi unelmistani on jopa esiintyä joskus jossakin, vetämässä vain jokin stand up show.
Kuitenkin se oli vain pientä taustaa siitä mistä minä tulen ja mikä minä olen, en ole mikään expertti asiassa,
jos minulta kysyttäisiin selittämään komedia niin en osaisi sanoa mitään muutakuin
"Hienovaraista, osuvaa, purevaa, ala-arvoista silloin tällöin, nauramista teon tai sanojen vuoksi."
En tiedä.

Jotenka nyt näette miltä kannalta minä tulen teille tänään pohtimaan sisäisen liikehdinnän ääniaallon taajudelle nauramisesta.
Toisinsanoen
Miksi pierut ovat hauskoja?

Miksi me nauramme jos jokin pieraisee epäkorrektilla hetkellä?
Jos nauramme ollenkaan siis.
Mikä vessahuumorissa ja pissa- kakkajutuissa oikein viehättää?

Henkilökohtaisesti ei sitä osaa oikein selittää, mutta voin yrittää.
Se saattaa viehättää meissä sitä ronskimpaa puolta, jonka ei tarvitse aina olla nenä hyppyrinä ja siniverisenä tilanteissa. Kavereiden kesken tai yksin. Pierut sattuvat vain naurattamaan.
 On kuitenkin esimerkkejä milloin tämä suoliston suloinen fanfaari ei ole hauskaa.
Elokuvissa. Pidämme elokuvissa (jotkut meistä) suuressa arvossa hienoa komediaa. Jotakin mikä on nokkelaa ja samalla naurattaen, pistää sinut ajattelemaan sitä. Pieru-kakka vitsit elokuvissa vain eivät ole hauskoja. Scary Movie kakka vitsit? Prrrt *pieru ääni* sitä mieltä. 
Mikä ero sitten on elokuvien pieruilla ja oikean elämän pieruilla?
Let me tell you
12,50 e
Siinä on ero.
Kun me menemme elokuviin odotamme viihdettä. Laatu viihdettä! Elokuvissa kun pieru tulee ilman mitään syytä ilman mitään kontekstia se ei ole hauskaa. Oikeassa elämässä kun pieru tulee ilman mitään syytä tai ilman mitään kontekstia. Se on hauskaa. Tai se edes naurattaa sillä siinä vaiheessa ei pyöri päässä vain
"Vittu kakstoista euroa ja viiskyt senttiä.........."

Yksi lempi koomikoista, Louis CK, selitti miksi pierut ovat hauskoja.
"Miksi pierut ovat hauskoja? Okei ensinnäkin ne tulevat ulos perseestäsi, mikä on jo itsessään hauskaa.
Toiseksi, se haisee paskalta ja se päästää pienen trumpetti äänen."

http://www.youtube.com/watch?v=5hCFdTz_CAg

Until then, hauskaa päivänjatkoa. Ja toivottavasti et syönyt samaan aikaan.
Tai no, toivottavasti söit sillä se olisi hauskaa.

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Tunnustan

Jokin aika sitten tyttöystäväni Taika-Kukka (ps katso blogi) kysyi minulta, "Miksi et tee henkilökohtaisia postauksia blogiin?"
Totta puhuen, en tiedä. En osannut vastata siihen. Okei, sanoin etten pidä lifestyle blogeista, mutta sitä hän ei tarkoittanut. Aloin miettiä. Jaa-a henkilökohtaista asiaa?
Kaksi asiaa pulpahti mieleen. Toinen tulee esille tänään ja toinen tulee esille... Joskus

Pahoittelen jo etukäteen kirjoitusvirheitä, mutta tähän mennessä siihen on tottunut jo eikö niin?
Kohta 3 vuotta kirjoittanut tätä kuitenkin.
Saa nähdä pärjäänkö ilman kuvia tämän postauksen kanssa.

Minulla on tällä hetkellä elämässäni yksi ihminen, jonka tiedostan olevan patologinen valehtelija.
Kyseinen ihminen ei vain itse tiedosta sitä.
Miksi toin tämän esille?
Koska saan siitä erinomaisen aasinsillan tämän illan tekstille, ja aiheelle.
Minä valehtelijana

Jokainen meistä joskus kertoo silloin tällöin pienen valkoisen valheen. Meh ketä se haittaa? Sillähän enimmäkseen vaan suojellaan itseään tai muita. Sanon meneväni hammaslääkäriin - menin poikani mukaan lääkäriin. En halua nähdä jotakuta - minulla onkin kiireitä. Samaa pirunpaskaa se kaikilla on ja tulee olemaan.
Minulla oli kuitenkin vaihe lapsuudessa, jonka nyt tunnistan patalogiseksi valehteluksi.
Oi astu DeLoreaniin rattiin tai mene tuntemattoman pukumiehen kanssa puhelinkoppiin, kuka sen nimi olikaan? Ja tule mukaan kanssani aikamatkalle. Ei siis kirjaimellisesti vaan kuvannollisesti. Aikamatkustelu ei ole mahdollista.. Vielä.
Vuosi on 1999 tai 1998 tai pikemminkin 2000. Jotain sinnepäin. Olen eskarissa nimeltä... No Eskari. Kinnarin Eskari.
Selitän innokkaasti kavereilleni kuinka sain ulkomaanmatkaltani ostettua portugalialaisen Gameboyn, joka on tuplasti parempi kuin normaali Gameboy Colour ja että siinä olisi sisäänrakennettuja pelejä.
Totuus: Olin saanut jouluna Gameboy Colourin ja yhdellä Santerilla oli myös sellainen, mutta hän uskalsi tuoda sen sinne esille. Santeri aina pelasi sitä Gameboytaan ja sitä kirottua Muumi peliä. Kukaan muu ei saanut koskea siihen.. . Siellä hän vain aina istui sohvalla ja pelasi sitä. Pelasi kun me muut katsoimme sivusta, tai olan yli. . . .. .
Minä puolestaan en uskaltanut tuoda Gameboyta sinne suuren Pokemon kortti varkauden jälkeen.
Siitä lisää joskus myöhemmin ehkä
Kerroin kavereilleni portugalilaisesta Gameboysta ja he, pienenä hölmöinä lapsina, nielivät kaiken päivineen ja innostuivat siitä. Sain heidät lumoukseni valtaan. Se tuntui mahtavalta. KUNNES
Suola- ja hiekkapilarin kuningas sanoi maailman typerimmän asian ikinä.
"Hei, mähän voin tuoda teillekkin omat ni voidaan pelata täällä."
Yhtäkkiä äänet hävisivät ympäriltäni ja pystyin katsomaan itseäni sanomassa sitä lausetta vierestä.
.
.
.


Kun hiljalleen todellisuus palasi takaisin tajusin juuri luvanneeni mahdotonta. Shit shit fucking shit.
Sanat vain karkasivat suustani kuin lauma lehmiä juuri päästyään ulos ruohon äärelle pitkästä aikaa. . . gif

Tiesin etten selviä ilman kuvia...

Se merkitsi elämäni loppua, niin minä luulin.
Jos odotatte jotain ihmeellistä, draamattista, opettavaista, herra tossavaista, jännänoloista loppua tälle tarinalle - sille ei ole.
Se ei loppunut se tarina kunnes vasta vuosia myöhemmin ystäväni ala-asteella kysyi minulta
"Eksä Matias joskus luvannu mulle ja parille muulle eskarissa portugalilaiset Gameboyt?"
"Ainiin joo. Mä kusetin teitä, kai sä sen tajusit?"
"Juu."
"Oke hyvä."
Ja sitten me joimme kaakaota ja katsoimme Disney Channelia.
Jostain syystä mahdoton asia, jonka joskus lupasin, unohdettiin täysin.
Anti-klimaattinen loppu. (Anticlimactic siis eikä mitenkään ilmastoon liittyvä, paitsi että sää oli poutaa sinä päivänä)

Pataloginen Matias jatkoi silti, vaikka tämän olisi pitänyt näpäyttää minua sormille kuin entisaikojen kihtiä sairastava lukkari puukepillä.
Nope
Jostain syystä musta vain aina tuntu siltä, että mun piti valehdella. Se oli jokin kutsumus, jokin selittämätön.
Sen yleensä laukasi jokin tietty käyttäytyminen tai sana tai lause tai ei mikään
Tajuamatta mitään, minä vain selitin.
Tajuamatta mitään, minä vain halusin selittää.
Yleisimmät juttuni olivat : Jotakin oli tapahtunut kaverilleni (ja/tai minulle) kerran, minulla on jotain mitä muilla ei ole, kyllä olen lenkittänyt koirat ja joissakin tapauksissa olen luonut valheillani mielikuvitusihmisen.
Koirien lenkittämisestä minä valehtelin all the time pienenä.... Wa? Haluatte kuulla niistä ihmisistä?
Okei
Kaksi tapausta tästä.
En muista tätä tarkkaan, mutta joskus selitin hyvin monelle ihmiselle "pikkuveljestäni", joka ei asunut meillä.
Selitin mitä kaikkea tein hänen kanssaan, hänen persoonallisuudestaan, mistä hän piti jne jne.
Muistan kertoneeni "pikkuveljeni" olleen suuri viidakko ja Indiana Jones fani. Hänen huoneensa olisi tapetoitu kaikenlaisilla sademetsä teemoilla ja hänellä olisi oikea lihansyöjäkasvikin lemmikkinä. Hän ei liikkuisi minnekkään ilman ruoskaa ja hattua.
En tainnut koskaan antaa hänelle nimeä..
Tästä selitin ala-asteella joskus kavereilleni tai puolitutuille. Se ei kestänyt kauaa kunnes itse myönsin sen olevan vitsi ja me nauroimme. Okei kukaan ei nauranut vaan he kaikki jatkoivat jokapäiväisiä rutiiniaan koulun pihalla.
Toinen esimerkki oli (jos muistan oikein) nimeltään Janne. Ala-asteeni tai ylä-asteeni kaveri, jolla oli kaikki.
Janne oli rikkaasta perheestä, hän omisti miltein kaikki pelikonsolit mitä oli tullut. Hänen koko perheensä nääs olivat pelaajia. Hän, äiti, isä ja pikkusisko. Ainiin ja he kiroilivat paljon. Aina. Ruokapöydässä varsinkin.
Selitin aina siitä miten siistiä oli olla Jannella ja jos joku kysyi minulta "Oletko pelannu ___?"
Vastaisin aina: "Joo oon mä - Jannella."
Sami jos luet tätä niin Janne oli täyttä häränlakanoita ellet tajunnut sitä jo itse?
Ja Sami jos luet tätä ja et muista Jannea, unohda koko juttu.

It was the best of times, it was the worst of times.

Muistellessani näitä juttuja on hassua ajatella, että oikeasti minusta vain tuntui siltä että minun PITI valehdella.
Nyt olen siinä pisteessä ettei minun tarvitse. Minulla on erinomainen elämä, kaunis, ihana tyttöystävä, ihmisiä ympärillä ja rutkasti muistoja. Ja ps3.

Jos satutte nyt pitelemään siinä jotain perjantai-illan kevennystä kädessänne niin liittykää minun kanssani maljaan tulevaisuudelle ja kokemuksille. (Tosin minulla on vesilasi)
Äidilleni, koiralleni ja klovneille !
Salute, Matias over and out. Menen nauttimaan ja popsimaan Taika-Kukan tekemää sapuskaa.

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Sweet cucumber succubus cartoon bring Toon Disney to Finland please ?!

Nostalgia. Jokin outo sentimentaalinen side pitää meidät kiinni vanhassa. Tutussa ja turvallisessa ehkä. Se on voimakkaampi kuin muisto. Kaipuu tuo muiston, muisto herättää nostalgian, nostalgia aiheuttaa kaipuun. Se kehä saa meidät haluamaan takaisin sinne tai kokemaan sen taas. "Kipu vanhasta haavasta", sitä tarkoittaa nostalgia kreikaksi. Kirjaimellisesti. 
Onko se siis iloa vai surua kun näämme vanhan lastenohjelman pitkästä aikaa?

Ren ja Stimpyn kohdalla. . . .. . . En oikeasti osaa sanoa.



Ren and Stimpy, samaan aikaan niin nerokas samaan aikaan niin mitä vittua?

Vähä samanlainen kuin yksi toinen sarja, joka on kerännyt paljon huomiota 3 vuoden aikana.
What time is it?



Okei fuck it ! Meinasin aluksi tehdä Top 10 Ren and Stimpy jaksoa, mutta nyt päätinkin puhua animaatio-sarjoista joita katson !

Aloittaakseni alusta. . Taas. Meidän lapsuudessa oli outoja piirrettyjä. Hyvin outoja. Meillä oli teini-ikäisiä mutantti ninja kilpikonnia, nalleja jotka ampuivat hyvää mieltä mahoistaan, maskuliinisia hiiriä moottoripyörillä jotka ovat Marsista kotoisin, autot jotka muuttuivat taisteleviksi roboteiksi, kissa joka yritti saada hiirtä hengiltä, punainen kissa ja vihainen chihuahua, Animaaniset?? Anyone? ?
Meitä oli siunattu mahtavailla ohjelmilla verrattuna nykypäivän ohjelmistoon. . . Mitä siellä näkyykään?

Pikku-Mestarit? Mm aa juu ok aa. Mmh.
Chuggington? Alraidy
Kyseenalaistan tähän myös Winxin. . .
Koalaveljekset...............

Miten musta tuntu et jossan vaiheessa vain tuli hirveä buumi tehdä todella halpoja ja yksinkertaisia lastenohjelmia CGI:llä. Toisinsanoen Computer Generated Image. Jos et vieläkään tajunnut, tässä



Code Lyokon 1/2 ohjelmasta on CGI:tä. Ja se näyttää. . . Se voisi näyttää paremmalta.

Koko 80- ja 90- luvun ajan piirretyt olivat käsinpiirrettyjä ja "perinteisesti" animoituja. Voisin syyttää tästä 1995 Toy Storya, joka laukausi CGI buumin elokuvissa ja osoitti että sekin voi menestyä. Mutta en tee näin.
Jääkäämme siis yhä ihmettelevään tätä mysteeriä miksi näitä tehdään yhä? Code Lyokonkin tapaisia ohjelmia
Okei on pahempiakin. . .. . Avaruuspingviinit..
Säälin teitä jotka ovat joutuneet kasvamaan näiden ohjelmien parissa. .  Onneksi klassikoita on nauhoitettu VHS videoille. . . Jaa et tiedä mikä VHS on?

Anywhogayswaysdays
Mitä Matias katsoi pienenä?
Amm, no tavallisesti tunnetut ja kaikkien rakastamat Turtlesit oli lempisarja. Okei, teenpä tästä nopean
Top 5 listan mun lempinostalgia sarjoistani. Ihan vain ei missään järkässä, mutta näitä katsoin eniten.
Okei lähtee, nnnyt.

1. Turtles - Teini-ikäiset mutantti ninja kilpikonnat, holy fuckin shit kuka tän idean keksi? Parasta tässä on se että jopa se uusi sarja se 2000 luvun reboot on todella hyvä.

2. Spiderman 90s - En muista virallista nimeä... Mutta se Spiderman sarja mikä tuli 90 luvulla. Muistan tykittäneeni mun kaksi VHSsä puhki. Love it. Ja en missannut kertaakaan, kun kuulin sen tulevan telkkarista. Osaan jopa sen tunnarin ulkoa. Jotenkin........

3. Dragonball Z - Okei, ihan rehellisesti. Kuka poika ei muka kattonut Dragonballia pienenä? Hei oikeesti.

4. Animaaniset - FUCKING GENIUSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSS.
Se on Warner Bros piirretyt, mutta päivitetty 90-luvun huumoritasolle.

5. Batman TAS - I cant even. Sanat ei sitten millään. . . . . Kaiken huippu. Sanon vaan, huippu. Täydellinen.

Älkää ottako väärin, lapsuudessa oli ehkä liiankin monta sarjaa mitä tuli seurattua, mutta näille on varattu paikka sydämesäni aina. Prätkähiiret olisivat päässeet tähän jos lista olisi ollut Top 6. Ja oli myös paljon animea mitä seurasin, tuntui etten voi listata aivan kaikkea tähän. . . . Tähän postaukseen siis. . Vink
Entäs nykypäivä? Mitä sarjoja tulee katsottua? No en tiedä pystynkö tekemään niinkän virallista listaa, kuin vain että luettelisin näitä. Oliko selvää? Oliko.. Oliko se selvää suomen kieltä??

Adventure Time
Missasin Adventure Timen silloin ku se alkoi. . Ja siitä seuraavan vuoden.. . Ja siitä seuraavan vuoden.
Ja siitä seuraavan. Alotin katsomaan tätä viime kesänä. I was hooked. Ja mielestäni kaikkien pitäisi seurata tätä sarjaa, edes yhden jakson ajan. Maybe someday teen syväluotaisemman postauksen tästä sarjasta. Jääköön se tällä kertaa pintaraapaisuksi. Oletan siis että lukijat tietävät tämän sarjan, siksi en sano paljon mitään siitä (tai sitten unohdin ....)
Jake the Dog and Finn the Human MATHEMATICAL !

My Little Pony Friendship is Magic

Mitä?
Musta se on hyvä. Oikeastaan tosi hyvä ! Niin hyvä, että kai mä sitten nähtävästi kuulun siihen outoon jengiin ja kohtaloon jota kutsutaan "brony" ryhmäksi. Miespuolinen MLP fani. Miksi näitä pitäis edes erotella?
Haluan sanoa puolustukseni sen, että nykyinen MLP on kehittynyt niin hurjasti siitä mitä se ennen oli.
Tyttöjen söpötys ohjelmasta - aika pirun vaikuttavaksi ohjelmaksi kaikille.
Se on oikeastaan aika virkistävää nähdä ohjelma, jossa tulee oikeasti älykkäitä ongelmia ja opetuksia lapsille.
Kuin että miten erotella tytöt ja pojat toisistaan, mitkä ovat tyttöjen harrastuksia ja mitkä poikien?

PS Applejack is my go two guy pony




Disney Channel

Tämä on vähän venyttämistä taas, mutta lasken Disney Channelin nostalgiaan että nykyisyyteen, siitä syystä että katsoin sitä hyvin pitkään. Ainakin 9 luokan loppuun asti. Silloin sitä ei enää näkynyt missään ja itseasiassa samaan aikaan animaatiot ohjelmat jostain syystä vain loppuivat sieltä.
Ei nyt kokonaan ehkä, en tiedä, en ole katsonut pitkään aikaan, mutta tuntuu siltä.
Nyt siellä vain pyörii jotain outoja ja hyvin keskivertoja sitcom ohjelmia. .  Mehh..
Mutta silloin kun sieltä vielä tuli paljon ohjelmaa niin sieltähän tuli kultaa !

Kim Possible

Hemmetin hyvä ohjelma. Kim Possible on yksi niistä hahmoista joka olisi Top 10 "Naispuoliset animaatiohahmo protagonistit" listalla. Kim on yksi tälläinen hahmo, jossa sen kehitys ja tasapainoittelu toimii erinomaisesti. Se on hauskaa nähdä hahmo, joka pystyy samaan aikaan pelastamaan maailmaa ja samalla huolehtimaan siitä monelta vanhojen tanssit (prom night) alkaa. Okei se kuulostaa typerältä ehkä.
Mutta se on oikeasti hyvä ja se toimii. Kimin teini-ikäisyys ja koulunkäynti, sitä käytetään aina huumorin keinona eikä sitäkään lypsetä kauheasti. Tilanne on vain absurdi ja se ehkä se on se syy miksi tämä on niin hyvä.
Tavallinen teinityttö vain, pelastan roolin sai sillä hänen nimensähän on Kim Possible.
Luulitteko että oikeasti alkaisin tunnaria laulamaan?

Fillmore

Oh mai. Puhutaanko nyt kuolleesta lapsuuden unelmasta, joka tuli tämän ohjelman takia?
Fillmore was the shit. Kouluetsivät koulutason "vaarallisessa" maailmassa. Genius !
Ja entäs se että sarjan luoja on nykyään Walking Deadin tuottaja/käsikirjoittaja?
Anyways, katsoessani Fillmorea sain aina sellaisen tunteen, että minusta pitäisi tulla jokin etsivä tai jotain. Kouluetsivä erityisesti. Ne tarinat ja kokonaisuus oli vaan niin koukuttava.
Sanotaanko näin, että Fillmore on rikossarja, mutta lapsille.
Esim. Ensimmäinen jakso on siitä kuinka joku töhrii vessoja tusseille, siihen Fillmore ja Ingrid (hänen parinsa)
tarvitsevat entisen vessatussaajaan apua, joka muistuttaa hyvin paljon Hannibal Lecteriä. Siitäkin, että hän on huipputurvallisessa nuortenvankilassa. Toisessa jaksossa taas etsitään porukkaa koulussa, joka väärentää baseball kortteja.

Brandy ja Herra Whiskers

Lyhyesti sanottuna, ei yhtä hyvin kuin Ren and Stimpy, mutta melkein kuin Ren and Stimpy.


Haluan vielä joskus kunnolla syventyä näihin ohjelmiin ja tässä ei todellakaan ollut kaikki.
Syväluontavat syväluotaisimmat syväluonto. . . Soveltavat postaukset tulevat varmasti joistakin näistä.
Seuraavaan kertaan. Toivottavasti pian taas ettei käy niinku niin et pidän taukoo hirveen kauaa....