perjantai 12. huhtikuuta 2013

Tunnustan

Jokin aika sitten tyttöystäväni Taika-Kukka (ps katso blogi) kysyi minulta, "Miksi et tee henkilökohtaisia postauksia blogiin?"
Totta puhuen, en tiedä. En osannut vastata siihen. Okei, sanoin etten pidä lifestyle blogeista, mutta sitä hän ei tarkoittanut. Aloin miettiä. Jaa-a henkilökohtaista asiaa?
Kaksi asiaa pulpahti mieleen. Toinen tulee esille tänään ja toinen tulee esille... Joskus

Pahoittelen jo etukäteen kirjoitusvirheitä, mutta tähän mennessä siihen on tottunut jo eikö niin?
Kohta 3 vuotta kirjoittanut tätä kuitenkin.
Saa nähdä pärjäänkö ilman kuvia tämän postauksen kanssa.

Minulla on tällä hetkellä elämässäni yksi ihminen, jonka tiedostan olevan patologinen valehtelija.
Kyseinen ihminen ei vain itse tiedosta sitä.
Miksi toin tämän esille?
Koska saan siitä erinomaisen aasinsillan tämän illan tekstille, ja aiheelle.
Minä valehtelijana

Jokainen meistä joskus kertoo silloin tällöin pienen valkoisen valheen. Meh ketä se haittaa? Sillähän enimmäkseen vaan suojellaan itseään tai muita. Sanon meneväni hammaslääkäriin - menin poikani mukaan lääkäriin. En halua nähdä jotakuta - minulla onkin kiireitä. Samaa pirunpaskaa se kaikilla on ja tulee olemaan.
Minulla oli kuitenkin vaihe lapsuudessa, jonka nyt tunnistan patalogiseksi valehteluksi.
Oi astu DeLoreaniin rattiin tai mene tuntemattoman pukumiehen kanssa puhelinkoppiin, kuka sen nimi olikaan? Ja tule mukaan kanssani aikamatkalle. Ei siis kirjaimellisesti vaan kuvannollisesti. Aikamatkustelu ei ole mahdollista.. Vielä.
Vuosi on 1999 tai 1998 tai pikemminkin 2000. Jotain sinnepäin. Olen eskarissa nimeltä... No Eskari. Kinnarin Eskari.
Selitän innokkaasti kavereilleni kuinka sain ulkomaanmatkaltani ostettua portugalialaisen Gameboyn, joka on tuplasti parempi kuin normaali Gameboy Colour ja että siinä olisi sisäänrakennettuja pelejä.
Totuus: Olin saanut jouluna Gameboy Colourin ja yhdellä Santerilla oli myös sellainen, mutta hän uskalsi tuoda sen sinne esille. Santeri aina pelasi sitä Gameboytaan ja sitä kirottua Muumi peliä. Kukaan muu ei saanut koskea siihen.. . Siellä hän vain aina istui sohvalla ja pelasi sitä. Pelasi kun me muut katsoimme sivusta, tai olan yli. . . .. .
Minä puolestaan en uskaltanut tuoda Gameboyta sinne suuren Pokemon kortti varkauden jälkeen.
Siitä lisää joskus myöhemmin ehkä
Kerroin kavereilleni portugalilaisesta Gameboysta ja he, pienenä hölmöinä lapsina, nielivät kaiken päivineen ja innostuivat siitä. Sain heidät lumoukseni valtaan. Se tuntui mahtavalta. KUNNES
Suola- ja hiekkapilarin kuningas sanoi maailman typerimmän asian ikinä.
"Hei, mähän voin tuoda teillekkin omat ni voidaan pelata täällä."
Yhtäkkiä äänet hävisivät ympäriltäni ja pystyin katsomaan itseäni sanomassa sitä lausetta vierestä.
.
.
.


Kun hiljalleen todellisuus palasi takaisin tajusin juuri luvanneeni mahdotonta. Shit shit fucking shit.
Sanat vain karkasivat suustani kuin lauma lehmiä juuri päästyään ulos ruohon äärelle pitkästä aikaa. . . gif

Tiesin etten selviä ilman kuvia...

Se merkitsi elämäni loppua, niin minä luulin.
Jos odotatte jotain ihmeellistä, draamattista, opettavaista, herra tossavaista, jännänoloista loppua tälle tarinalle - sille ei ole.
Se ei loppunut se tarina kunnes vasta vuosia myöhemmin ystäväni ala-asteella kysyi minulta
"Eksä Matias joskus luvannu mulle ja parille muulle eskarissa portugalilaiset Gameboyt?"
"Ainiin joo. Mä kusetin teitä, kai sä sen tajusit?"
"Juu."
"Oke hyvä."
Ja sitten me joimme kaakaota ja katsoimme Disney Channelia.
Jostain syystä mahdoton asia, jonka joskus lupasin, unohdettiin täysin.
Anti-klimaattinen loppu. (Anticlimactic siis eikä mitenkään ilmastoon liittyvä, paitsi että sää oli poutaa sinä päivänä)

Pataloginen Matias jatkoi silti, vaikka tämän olisi pitänyt näpäyttää minua sormille kuin entisaikojen kihtiä sairastava lukkari puukepillä.
Nope
Jostain syystä musta vain aina tuntu siltä, että mun piti valehdella. Se oli jokin kutsumus, jokin selittämätön.
Sen yleensä laukasi jokin tietty käyttäytyminen tai sana tai lause tai ei mikään
Tajuamatta mitään, minä vain selitin.
Tajuamatta mitään, minä vain halusin selittää.
Yleisimmät juttuni olivat : Jotakin oli tapahtunut kaverilleni (ja/tai minulle) kerran, minulla on jotain mitä muilla ei ole, kyllä olen lenkittänyt koirat ja joissakin tapauksissa olen luonut valheillani mielikuvitusihmisen.
Koirien lenkittämisestä minä valehtelin all the time pienenä.... Wa? Haluatte kuulla niistä ihmisistä?
Okei
Kaksi tapausta tästä.
En muista tätä tarkkaan, mutta joskus selitin hyvin monelle ihmiselle "pikkuveljestäni", joka ei asunut meillä.
Selitin mitä kaikkea tein hänen kanssaan, hänen persoonallisuudestaan, mistä hän piti jne jne.
Muistan kertoneeni "pikkuveljeni" olleen suuri viidakko ja Indiana Jones fani. Hänen huoneensa olisi tapetoitu kaikenlaisilla sademetsä teemoilla ja hänellä olisi oikea lihansyöjäkasvikin lemmikkinä. Hän ei liikkuisi minnekkään ilman ruoskaa ja hattua.
En tainnut koskaan antaa hänelle nimeä..
Tästä selitin ala-asteella joskus kavereilleni tai puolitutuille. Se ei kestänyt kauaa kunnes itse myönsin sen olevan vitsi ja me nauroimme. Okei kukaan ei nauranut vaan he kaikki jatkoivat jokapäiväisiä rutiiniaan koulun pihalla.
Toinen esimerkki oli (jos muistan oikein) nimeltään Janne. Ala-asteeni tai ylä-asteeni kaveri, jolla oli kaikki.
Janne oli rikkaasta perheestä, hän omisti miltein kaikki pelikonsolit mitä oli tullut. Hänen koko perheensä nääs olivat pelaajia. Hän, äiti, isä ja pikkusisko. Ainiin ja he kiroilivat paljon. Aina. Ruokapöydässä varsinkin.
Selitin aina siitä miten siistiä oli olla Jannella ja jos joku kysyi minulta "Oletko pelannu ___?"
Vastaisin aina: "Joo oon mä - Jannella."
Sami jos luet tätä niin Janne oli täyttä häränlakanoita ellet tajunnut sitä jo itse?
Ja Sami jos luet tätä ja et muista Jannea, unohda koko juttu.

It was the best of times, it was the worst of times.

Muistellessani näitä juttuja on hassua ajatella, että oikeasti minusta vain tuntui siltä että minun PITI valehdella.
Nyt olen siinä pisteessä ettei minun tarvitse. Minulla on erinomainen elämä, kaunis, ihana tyttöystävä, ihmisiä ympärillä ja rutkasti muistoja. Ja ps3.

Jos satutte nyt pitelemään siinä jotain perjantai-illan kevennystä kädessänne niin liittykää minun kanssani maljaan tulevaisuudelle ja kokemuksille. (Tosin minulla on vesilasi)
Äidilleni, koiralleni ja klovneille !
Salute, Matias over and out. Menen nauttimaan ja popsimaan Taika-Kukan tekemää sapuskaa.

2 kommenttia: