perjantai 1. elokuuta 2014

Saundi [5] Children of the night

Tänään on hieman erilaisempi Saundi. 
Tänään ei ole bändiä.
Tänään on vain yksi biisi. 
Tänään on vain yksi sävellys




Joutsenlampi on varmasti kaikille tuttu.
Maailman kuuluisin baletti esitys on tullut esille mediassa, koulussa, elokuvissa
(kuuluisin varmaan Black Swan) tai ehkä olet jopa ollut onnekas ja nähnyt sen esityksen.

Joutsenlammen kuuluisin sävellys on juuri tämä "Joutsenen laulu*" (*Song of the Swans tai Swans Theme)

En tiedä miksi juuri tänään, miksi juuri nyt minun teki mieli jakaa tämä teidän kanssanne.
Mutta siihen liittyy tarina minkä halusin jakaa kanssanne.

Blogista on saattanut tulla esille, että aina mummillani käydessä minulla oli tapana syödä karjalanpiirakoita, karjalanpaistia, vaniljajäätelöä ja mansikkahilloa ja tietenkin katsoa elokuvia.
Mielestäni on hassua ajatella kuinka pienenä luulin mummoni television pyörittävän vain vanhoja elokuvia tai sarjoja. Mummoni televisio oli siis vanha, joko -80 tai -70 luvulta ja sen takia luulin vanhojen ohjelmien jääneen siihen televisioon ikuisiksi ajoiksi. Meillä oli kotona uusi moderni televisio, joten sieltä tuli tietenkin vain uusia ohjelmia.
Myöhemmin sain selville että mummini katsoi aina Yle Teemaa.
Harmi olisin halunnut elää siinä toivossa, että mummini televisio tosiaan olisi ollut jonkinlainen aikakonemainen keksintö, joka oli jäänyt sisältään menneisyyteen, mutta ulkoisesti siirtynyt tulevaisuuteen.
Does that make any god damn sense?

Yhtenä päivänä siellä ollessani televisiosta sattui tulemaan muuan elokuva nimeltä Dracula.
Todd Browningin vuoden 1931 klassikko, joka sattuu olemaan yksi lempielokuvistani, iski ruutuun suurin kirjaimin ja samaan aikaan, jokin kummallinen musiikki kantautui korviini.
Ensimmäisten nuottien kuullessani olin jo hypnotisoitunut (mikä on hassua, koska herr Draculalla itsellään on hyvin karismaattisen hypnoottinen olemus).
Lumoutuneena kuuntelin tätä sinfoniaa ja kuinka se täytti korvani vanilja jäätelön suloisella täyttymyksellä.
Samoin suuni, sillä ahtasin sitä herkkua kuin viimeistä päivää samaan aikaan saadakseni täydellisen nautinnon.

Siitä päivästä lähtien yhdistin Joutsenen laulun Draculaan ja vampyyreihin ja aloin kutsua kyseistä sävellystä
"Draculan teemamusiikiksi"
..
Se taisi olla vasta ala-asteen lopulla tai jopa yläasteella milloin opin nolosti, että se tosiaan ei ollut
"Draculan teemamusiikki" vaan osa maailman kuuluisinta balettia.
jooh...
Minulle se on yhä "Draculan teemamusiikki", sillä mitä minä sille mahdan, että aina kuullessani sen se tuo mieleeni Bela Lugosin vangitsevan katseen, Transilvanian goottisen ympäristön, suuren ja mahtavan Draculan linnan ja sen seitit ja ikuisuuteen vievät portaat. Unohtamatta yön lapsia ja mitä musiikkia ne tuottavatkaan.
heh

Tähän päättyy tämä erilaisempi Saundi ja seuraavaksi saadaan kuulla Chaplin museosta ja vanhasta videosta jonka löysin.



Kato perkele, koko postaus ilman yhtään Twilight vitsiä. . 

tiistai 27. toukokuuta 2014

My history as a Otaku..ish. . Not really.

Arigato Kawaii ja niin edelleen ja niin edelleen. Lopetan tähän ennen kuin mua luullaan yhtä kapea katseiseksi kuin Avril Lavigne. .

Jos joku osaa englantia, voi varmaan arvata mitä otsikon perusteella tästä postauksesta tulee.
Pitäisikö ensin kuitenkin avata hieman tätä käsitettä otaku?
Ensin
Pelastan muut ensin, Takerun ensin..


Otaku on japania ja se tarkoittaa omistautumista ja uppoutuneisuutta johonkin asiaan. Useimmiten mangaan ja animeen. Otaku tuli oikeastaan ilmi Japanissa vuonna 1983 Nakamori Akio kolumnisarjassaan teki sanaa tutuksi ja yleisemmäksi.
Valitettavasti -80 luvun Japanissa ei osattu hirveästi arvostaa elämänsä omistautumista jollekkin niin hölmölle asialle kuin mangalle ja tai animelle. Nämä asiat nähtiin pieninä nautintoina ja jossai tapauksissa jopa turhina viihde propaganda välineinä, jotka vieraannuttaisivat nuoria perinteisistä japanilaisista arvoista; perheestä ja kovasta työnteosta.
Toisaalta asiaa ei myöskään auttanut kun vuonna 1989 pidätettiin muuan Tsutomu Miayazaki, jolle media antoi nimen "Otaku Killer". Huhmmmm.
Miayazaki oli aika sairas heppu. Sadisti, pedofiili, sarjamurhaaja, nekrofilisti sekä kannibaali.
Hän tappoi neljä tyttöä ja ... .. teki asioita heille...
Pidätyksen ohessa Miayazakin kotoa löydettiin suuri määrä VHS nauhoja, jotka koostuivat animesta ja gore elokuvista. Hence the name Otaku Killer.

Kuitenkin kevyempiin asioihin tästä. Nykyaikana otaku on suurimmaksi osaksi aika juhlittu asia.
Enää ei tarvitse pitää salassa tai hävetä sitä, että pitää animesta tai mangasta tai on muuten vaan tosi intohimoinen jostakin asiasta. Nykypäivänä se on jopa muotia olla O-TA-KU.
Tosin harvemmin ihmiset omistavat elämäänsä tälläisille asioille, nyt se on enemmän harrastus kuin elämäntapa.




http://img1.wikia.nocookie.net/__cb20111203212502/haruhi/images/2/28/SuzumiyaHaruhi_Char2.jpg


Tosiaan niin se on myös minulle enemmän harrastus kuin elämäntapa.
En seuraa aktiivisesti anime tai manga kulttuuria. Katson/luen mikä minua kiinnostaa eniten.
Joootenkaaaaaaa oliskohan se taas pieni anime historiani/retrospective?

Kaikki alkoi ala-asteella ja kun televisiosta tuli legendaarinen Dragon Ball Z.
Katsoin sitä silmät hohtaen ja suusta valui kuolaa. En ollut koskaan nähnyt mitään tälläistä.
Tämä poikkesi paljon niistä piirretyistä mitä minä katsoin. Taistelu oli nopeampaa ja värikästä. Piirtotyylikin oli erikoinen ja miiitää, nehä ampuu lasersäteitä käsistään?



THE HYPEST SHEEEET!







rave
http://www.myfacewhen.net/view/6468-rave


Kröhöm..
Ala-aste oli täynnä Dragon Ballia animena ja mangana. Samoihin aikoihin ystävä Mikko esitteli minut Ranma ½ nimiselle sarjalle. Ranma on siis romanttinen komedia manga jossa on paljon taistelulajeja.. Se on hölmö manga, mutta minulle se on silti tosi nostalginen ja tärkeä.

Näinä aikoina aloin vasta oppimaan mitä anime on ja mitä manga on. Siitä se lähti.

Yläaste oli rikasta japanilaisen kulttuurin aikaa minulle.
Ranman ja Dragon Ballin lisäksi aloin kerätä uusia manga sarjoja. Samoin sain kuulla erilaisista animeista mitä minun pitäisi katsoa ja kaikista parasta oli conit.
Animecon, Tracon, Kirjamessu-con...
Kävin näissä paikoissa ja tapasin maailman mukavimpia ihmisiä vai sanoisinko maailman mukavimpia otakuja :DDDD.................. ja ole
Hmm ehkä tänä kesänä voisi mennä Animeconiin pitkästä aikaa..
Saan kiittää vanhoja ystävieni näistä parhaista ajoista ja myös kaikista näistä erilaisista sarjoista mitä suosittelitte !

Conien jälkeen olo oli kulttuurisesti ja ...... otakullisesti rikas fiilis.
kulli lol
Muistan lainanneeni sen jälkeen videovuokraamosta törkeästi Ghost In The Shell Stand Alone Complexia ja jossain vaiheessa seurasin taas jopa Sailor Moonia televisiosta.
Huom. TaasSamoihin aikoihin, ja sillä tarkoitan siihen aikaan koko ajan, televisiosta tuli myös Neon Genesis Evangelionia. . . .. . . . . En ikinä katsonut sitä loppuun.
En tajua itseäni! Jokainen animefani on katsonut NGE:n edes kerran ja se on häpeäpilkku sanoa itseään otakuksi tai animehomoksi jos ei ole katsonut Neon Genesista..
Sitäkään en ymmärrä sillä olen Mecha anime fani.
Katsoin aiemmin ystäväni kautta Macrossia ja Gundamia ja Full Metal Panicia (piti kerran cosplayta Sousukea)  . Myöhemmin seurasin sarjaa nimeltä
Tengen Toppen Gurren Lagann
Yrittäkää sanoa se kolme kertaa nopeasti
Siksi yritän korvata sitä ja yritän katsoa paria näitä animeja mitä olen missannut täysin..

Yllätyksekseni saan kiittää myös veljeäni siitä, että olen anime fani.
Minun kasvaessani veljeni katsoi montaa erilaista sarjaa.
Muistan näistä erityisesti kolme: Bleach, Naruto ja Hajime no Ippo.
Naruto ja Bleach kuuluvat taas tähän kategoriaan - kaikki ovat nähneet.
Mutta Hajime no Ipposta ei voi sanoa samaa. .
Täysin tuntematon sarja tämä nyrkkeily anime ei ole kuitenkaan. Se on kerännyt jo mainetta jo kolmen tuotantokauden ajan. Yleensä animessa ei siis ole tuotankokausia vaan spin offeja tai "uusia" sarjoja. . . Hajime no Ippo tai Fighting Spirit Ippo sattuu olemaan yksi lempi animeistani.

Minulle annettiin hyviä ehdotuksia ja nyt haluan antaa teille hyviä ehdotuksia !
.
.
Seuraavassa postauksessa. Jossa tullaan näkemään myös Top 5 Animeani ja myös näitä ehdotuksia tai kehotuksia. .

Tuttuun tapaan jos on kysymyksiä niin kysykää ja jos on jotain muuta niin tuolla se kommenttiloota odottaa

Morjens



http://www.imgbase.info/images/safe-wallpapers/anime/soul_eater/20481_soul_eater.jpg

torstai 22. toukokuuta 2014

Sh*t Sucks and I hate it [1/2]

Kaikilla on varmaan joskus ollut sellainen fiilis, että tuhlaa aikaansa johonkin.
Tai sitten, että tuntuu siltä ettei tee mitään tai jaksa mitään.
Elämä vilisee vieressä ja murehtii vain ajan kulumista.
Ahdistaa

En ole pitkään aikaan kirjoitellut tänne blogiin tälläistä tekstiä, johon ei liittyisi musiikki tai elokuvat tai kirjat jne..
En ole siis pitkään aikaan palannut juurille niin sanotusti.
Tämä blogihan aloitti tälläisistä teksteistä ja tänään tuli outo kaipuu siihen.
Tuntuu kuin haluaisin selittää miksi en ole ollut täällä niin pitkään aikaan tai miksi postaukseni ovat kärsineet tästä pitkästä hiljaisuudesta.

Motivaation puute
Sehän onkin hyvä selitys ja eipä tarvii varmaan muuta sanoakkaan.
NÄKEMIIN
...

Jos olisin yhä huonossa motivaation puutteessa... Missä tavallaan olenkin yhä.. Niin olisin vain laittanut tuon sanaparin selitykseksi ja lähtenyt kävelemään tietokoneelta.
Tai no en oikeastaan olisin vain sulkenut bloggerin ja mennyt Netflixiin..

Oikea selityshän on, että olen tällä hetkellä pahassa motivaation puutteessa, laiska, rappiolla (ilman viinaa eli en periaatteessa ole), stressaantunut ja voisi jopa sanoa että hieman masentunut.
Tämä tunnetila ei ole ollenkaan uusi asia minulle. Kävin viimeksi tälläistä läpi yläasteella, tälläistä jota muut kutsuisivat "teini-iän angstiksi". Toisaalta itseoppineena elämänkoululaisena osaan kyllä erottaa angstin ja ahdistuksen toisistaan.

Siitä puheenollen elämänkoulu on ihan vitun typerä juttu. Varsinkin facebookissa. Ärsyttävää.
Siitä lisää ehkä joskus

Kuitenkin, ahdistus yläasteella.
Älkää varautuko mihinkään sydäntä särkevään tarinaan, sillä minun tilani verrattuina oikeasti, VAKAVASTI masennusta sairastaviin henkilöihin ei ole mitenkään niin ihmeellistä.
Mutta se on vain minun henkilökohtainen mielipiteeni itsestäni.
Miten selittäisin tämän parhaiten..

Kirjoitin joskus mitä masennus tai melankolia oli minulle aikoinaan. Kröhöm.
"Masennus on kuin seisoisit katolla ja kaikki rakkaasi olisivat alhaalla pyytämässä/rukoilemassa sinua alas, mutta takanasi olisi kasvava pimeys johon ei haluaisi palata. Helpoin tapa päästä alas olisi hypätä."
- Matias Makkonen vuonna 1967
En muista milloin tämän kirjoitin, muistan sen silti aika hyvin.

Masennus ei välttämättä ole sitä, että satuttaa itseään. Masennus on pitkälti jaksamattomuuta. Sitä kun ei löydä voimia tai halua tehdä mitään. Mikään ei kiinnosta ja kaikki tuntuu pitkälti turhalta. Jopa hymyn tekaiseminen voi viedä kaikki voimat.

Juuri tätä masennus oli minulle silloin. En satuttanut itseäni veitsillä tai muulla terävällä. Kerran yritin, mutta se sattui tosi paljon.. En saanut helpotusta siitä kuten jotkut muut masennusta sairastavat saisivat. Se on henkilökohtaista miten juuri sinä sairastat.
Masentuneena myös pikkuasiat tuntuivat liiallisilta ja saattoivat saada elämän romahtamaan ympäriltään.
Muistan kerran tälläisen tapauksen, jossa löin vahingossa varpaani ovenpieleen ja sen seuraksena koin läpi tulvan tunteita.
Ensin tunsin kipua ja sen seuraksena vihaa ovea ja varvasta kohtaan. Muistan "murisseeni" ovelle siitä kuinka tyhmä se on kun se vaan on siinä eikä liiku minnekkään. Hyödytön paska. Varpaalle huusin myös siitä että sen olisi pitänyt varoa ovea ja myös että kuinka hyödytön sekin on..
Vihan jälkeen tuli suru ja kyynelet. Kivusta tuli yhtäkkiä sietämätöntä ja samalla jostain syystä olin pettynyt itseeni. Surun jälkeen minä aloin nauraa hyvin hyvin maanisesti. Minua nauratti kuinka tilanne oli niin absurdi. Alkaa nyt itkeä ja suuttua siitä, että löin varpaani ovenpieleen.
Ja sen jälkeen en tuntenut oikein mitään. Todellisuus palasi takaisin ja olin palannut tyytymättömään elämääni. Makasin lattialla puoli tuntia, koska en jaksanut nousta ylös jatkamaan sitä samaa rataa miltä elämä tuntui.

Tein kaikesta huolimatta asioita. Kävin koulussa, minulla oli yhdessä vaiheessa lehdenjakelu työ, näin kavereita välillä.
Velvollisuuden tunteeni oli suuri ja minusta tuntuu että se oli oikeastaan se mikä sai minut pääsemän tämän yli.

Masennus kyllä vaikutti kouluarvosanoihini ja siihen miten näin kavereitani.
Halusin olla yksin, mutta en halunnut tuntea olevani yksin. - Tumblr
Kiitos tumblr, tuo kuvaa hyvin yläaste aikaani kavereiden suhteen.

Masennus on vakava sairaus ja minun tilanteessani se ei ollut yhtä paha kuin mitä se olisi voinut olla.
Ainoa häiritsevin asia mitä siitä on minulle jäänyt on se, että minusta tuntuu etten saanut koskaan siitä mitään "closurea", ratkaisua tai lopullista päätöstä siihen.
Se vaan tuli, oli jonkin aikaa ja meni pois.
En koskaan puhunut kellekkään siitä ja siitä syystä monet eivät myöskään tienneet kaikkea mitä kävin läpi. Joillekkin kerroin silloin olleeni tai olevani "masentunut", mutten koskaan kunnolla avautunut. Ja uskon sen olevan se häiritsevin tekijä.

Masennuksesta kannattaa aina puhua jollekkin johon luotat.
Sen huomaa myöhemmin kun on toivottavasti päässyt siitä eroon.
Muuten, kuten minun tapauksessani, se voi hiljalleen taas palata takaisin...

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Tête de mouton à la vapeur, bon appétit


Kirjasta kuvaruudulle tulee taas pitkän tauon jälkeen takaisin.
Noh lukijat, ovatko lampaiden huudot loppuneet? fs fs fs fs..

Uhrilampaat

(menetin kuvan vuoden 2014 gigabittiroskakori sodassa)
saatana


Jännä juttu ensinnäkin että tämä postaus syntyi vahingossa. Sain juuri äsken luettua itse kirjan loppuun ja tajusin siinä vaiheessa, että en ole tehnyt tälläistä postausta pitkään aikaan. Ja tajusin myös siinä vaiheessa, että Uhrilampaat löytyisi Netflixistä (kun minulla ei näitä omia dvdeitä ole täälä Helsingissä)
Katsoin sen ja nyt sitä tässä ollaan taas vertailemassa elokuvaa kirjaan.
Haluan tähän ensimmäiseksi sanoa, että yleensä aina suositaan kirjaa elokuvan edelle ja ei se tälläkään kertaa ole poikkeus. Tärkein kysymys kuitenkin kuuluu; onko elokuva uskollinen kirjalle?

Uhrilampaat, kirjoittanut Thomas Harris vuonna 1988, kertoo sarjamurhaaja Buffalo Billin rikosaaltoa hänen hallitessaan lehtien otsikoita ja poliisin ollessaan täysin avuton asian suhteen.
Keksitään kuitenkin radikaalinen keino. Kysytään toiselta sarjamurhaajalta tietoa tästä.
Kuvankaunis FBI opiskelija Clarice Starling lähetetään haastattelemaan kuuluisaa Hannibal "kannibaali" Lecteriä, kuuluisaa veitsenterävää psykiatria ja hirvittävää tappajaa, jonka uskotaan omaavan ratkaisun avaimet. Kestääkö Claricen kantti? Löytyykö Buffalo Bill koskaan vai joutuuko uhriksi taas uusi kookas nainen? Miltä tuntuu kun sarjamurhaaja ihastuu sinuun?

Uhrilampaat sujahtavat sukkelasti siihen kategoriaan, missä elokuva ja kirja ovat yhtä hyviä.
Olen hieman kahden vaiheilla kummasta pitäisin enemmän...
Toisaalta kirjassa oli kiinnostavammin kirjoitettu Hannibalista, mutta toisaalta elokuvassa oli leikattu kaikki turha pois mitä kirjassa oli.
En siis vähättele herra Anthony Hopkinsin roolisuoritusta elokuvassa. Päinvastoin, hän on se mikä tulee mieleen jos ajattelee Hannibal Lecteriä.
Sori Mads Mikkelssen ja kuka ikinä olikaan siinä Nuori Hannibal leffassa...
Anthony on se aito ja oikea Kannibaali Hannibaali.

Vaihtoehdoksi taitaakin jäädä siis tämä.
Jos kartat kirjoja kuin ruttoa (mikä sinua vaivaa?) niin katso mestarillinen elokuva ja nauti Hopkinsin ja Fosterin äärimmäisen hypnoottisista roolisuorituksista.
Ja jos pidät pitää nenää kirjassa niin suosittelen sinulle tämän kirjan lukemista. Se antaa hieman enemmän kuin elokuva, mutta molemmat ovat yhtä ja samaa kebab-lihaa.  ..  koska lampaat


maanantai 7. huhtikuuta 2014

[Saundi 4] Vieläkö etsit namu miestä?

Sixto Diaz Rodriguez
Sytyttääkö jo?
Jos muistelette pari vuotta taaksepäin... Tai itseasiassa vuosi taaksepäin. Sattui teattereihin saapumaan muuan dokumentti nimeltä "Searching For Sugar Man". Kyseessä ei ollut mistään pienen budjetin nekkumiehen löytämisestä Mainen takakylän tienoilta, vaan suuren legendan tuomisesta valkokankaalle.
"Suuri legenda" siis Etelä-Afrikan ja Australian maille.
Enkä nyt puhu mistään Die Antwoordista se hoidettiin viimeksi. . .
(http://rahkakiisselipiirakka.blogspot.fi/2013/12/saundi-3-joulukuun-8-spesiaali-no-ei-se.html)

Puhutaan siis ihan Sixto Rodriguezista tai pelkästään Rodriguezista.
Mikä on hänen tarinansa?
No menkää kattoo se Searching For Sugar Man ni tiedätte sen....

Lyhyesti :
Detroitissa varttunut meksikolaisamerikkalainen Sixto Rodriguez sai inspiraation isäpapaltaan ja hänen meksikolaislta kansanlauluiltaan. Hänestä tuli folk muusikko, joka pyöräytti kaksi albumia huonolla menestyksellä.... Yhdysvalloissa..
Etelä-Afrikassa albumit olivat myyneet platinaa ja Rodriguez oli tietämätön koko asiasta.
Oli varmaan aikamoinen shokki hänelle, kun hän sai tietää albumiensa myyneen ja shokki myös faneille jotka oppivat etteivät huhut hänen kuolemastaan olleet totta.
Searching for Sugar Man dokumentti, Oscar palkittu. Ei ole mitään syytä mikset olisi jo katsonut sitä.


Rodriguezin musiikki elää ja raikaa radioissa kuin myös Lehmän kuulokkeissa.
Ensimmäinen albumi on tunnelmallista poliittista folk rallattelua ja samaa voi odottaa toiselta albumilta.
Avatkaa mielenne rakkaat lukijat, katsojat ja kuuntelijat.
Tälläkin hetkellä kun tuntuu, että poliittinen valta täällä Suomessakin kusee omaan nilkkaan niin mikäs sen parempaa kuin kuunnella sanaa voimaa vastaan.

Cold Fact ei ole kuin puolituntinen albumi, laitan sen kokonaan tähän sillä se on kultaa.

Cold Fact
https://www.youtube.com/watch?v=vKYEYNX-Eug

http://blog.thedetroithub.com/wp-content/uploads/2013/02/sixto-rodriguez-detroit.jpg

Mitä on tullut tehtyä / Mitä tullaan tekemään

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Härmän hännät hännnystelevät ja ratsastavat ärräpäillä.

Jotain suurta on tekeillä ja tulossa.... Toivottavasti.
Tälläkin hetkellä minun pitäisi tehä koulujuttuja, mutta minä se täälä vaan suunnittelen blogiin ideoita.
Yksi projekti on siis tulossa ja toivottavasti siinä ei mene liian kauan....... Haluaisin saada sen ns. pois alta että voisin taas keskittyä muihin asioihin. Esimerkiksi mitä sitä keksisi tänne seuraavaksi...
Yllättäen monet näistä ovat video ideoita hmm..
En tiedä mitä tapahtuu 



Okei joo noniin....
Annan vinkiksi teille tämän sanan, joka viittaa mitä on tulossa.
Kaiju 

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Kadonneet pari kuukautta. .



Unohin täysin mainita myös, että olen epävirallisesti aloittanut stand up "uran".
Ja todella löysästi siis käytän sanaa "ura" ja vielä löysemmin "stand up"...
Ei vaan siis olin esiintymässä koulullani, Jokelan Lukiossa, joulukuussa.
Perinteisen puurojuhlan illan päätti minun esitys ja se meni aika nappiin näin itse sanottuna.
Porukka nauroi ja minulla oli hauskaa.
Toisen kerran joudun esiintymään yllätyksellisesti torstaina pidetyssä abijuhlassa.
Minulle annettiin puoli tuntia aikaa keksiä englanninopettajastamme stand up esitys jolla voisin pelastaa hänet.
Siis hänet kidnapattiin ja kun tosiaan me mentiin viime vuonna naimisiin ja.... No se on pitkä juttu.
Anyways (oon kaivannu tota sanaa jo) eipä siitä sen enempää.
Näkemisiin taas seuraavaan kertaan, joka ei toivottavasti ole kahden kuukauden päästä.