tiistai 21. syyskuuta 2010

Hello and Welcome Behind the curtains is darkness part 4

Jos minun pitäisi jakaa tunteeni kahtia siitä syntyisi pelko ja rakkaus - ???
Pelko on se joka paljastaa todellisen minäni - ???


Pelko

Jos monta vuotta meitä "kiusannut" tämä aisti oli ja tulee olemaan ikuisesti meidän sisällämme. Monet pelkäävät näitä niinsanottuja "tavallisia" asioita
Joku pelkää kuolemaa
Joku pelkää yksinäisyyttä
Joku pelkää pimeää
Joku pelkää sitä jotakin tuntematonta joka lymyää peiton alla
Miten ikinä sen teemmekin se on mielenkiintoista kuinka pelko aiheuttaa meillä refleksejä ja vaistomaisia eleitä. Vaikka et muistaisi asiaa mitä pelkäät niin tiedät sen olevan pahasta. Tämän testein teki lääkäri Clarapede jonka potilas ei aivovaurion takia muistanut koskaan häntä ja siksi hän joutui aina esittelemään itsensä hänelle. Eräänä päivänä lääkäri laittoi nastan ennen kättelyä ja seuraavana päivänä potilas ei muistanut lääkäriä mutta ei silti suostunut kättelemään häntä.
Pelko on vahva tunne joka aiheuttaa erilaisia tunteita. Itkua, paniikkia, ahdistusta, jähmettyneisyyttä, pakenemista. Pelko voidaan jakaa eri fobioihin ja fobialla tarkoitetaan tiettyihin tilanteisiin tai kohteisiin liittyvää kohtuuttoman vahvaa pelkoa, kammoa tai kauhua ja tämän sattuessa tietylle henkilölle se on kontroilloimatonta.
Me pelkäämme eri asioita. Hämähäkkejä, korkeita paikkoja, ahtaita paikkoja, klovneja. Ja näitä fobioita riittää myös outoihin asioihin, joku voi pelätä hampaita mutta silti pystyy pitelemään hämähäkkiä kädessä.

http://www.freeuni.edu.ge/shortprograms/blog/wp-content/uploads/2008/12/fear.gif
On tehty tutkimus siitä kuinka ihmiset usein pelkäävät sitä mitä esi-isämme pelkäsivät. Käärmeitä, hämähäkkejä jne. Minä haluan tietää mitä ihmisille tulee mieleen epämiellyttävistä asioista tai asioista jotka liittyvät pelkoon
Kysyin mitä ihmisillä tulee mieleen näistä asioista tai mitä tunteita se herättää


Klovni

Reetta: Semmonen kuva, missä pelle itkee
Iida: Painajainen

Hämähäkki
Reetta: Kauhee tappamishinku XD
Iida: Pelkoa

Käärme
Reetta: Pelkoa
Iida: Inhoa

Hukkuminen
Reetta: Epävarmuus
Iida: Ahdistus

Kuolema
Reetta: Loppu
Iida: Pimeys

Mörkö
Reetta: Lapsuus
Iida: Mielikuvitus




keskiviikko 15. syyskuuta 2010

This is for all of those who want to understand.

Sulje valot. Tämä on käsky. Ainoa hohto mikä saa näky on tietokoneen ruudusta heijastuva valo
Istuudu tuoliisi.
Mieti hetken ajan jotakin
Mieti
Unohda se
Kuuntele hetki hiljaisuutta ja sitten kun olet valmis paina tätä linkkiä ja kuuntele sitä samalla kuin luet tätä
Are you ready?

Ruumis on kiinnitetty mieleesi ja mielesi ruumiisen, mutta silti ne ovat kaksi aivan eri asiaa
Dualismi ongelma
Mielesi on loppujen lopuksi se dominoiva osapuoli

Se on hassu juttu kun sitä joskus ajattelee, kuinka meitä tietämättä määräillään.
Ruumista voi pistää neulalla mutta mieltä se neula ei voi satuttaa.
Mitä jos pystyisimme kontroillomaan omaa mieltämme? Silloinkuin haluaisimme niin silloin sattuisi, silloinkuin haluaisimme niin olisimme ekstaasissa, pilvessä, rakkauden huumassa, onnellisia, surullisia. Mahdollisuukset olisivat rajattomat.
Onko kukaan teistä ennen ajatellut kuinka toiset ihmiset/asiat ovat ikäänkuin illuusiota mitä tunnemme?
Tarvitseeko ihminen oikeasti toista ihmistä jotta hän voisi rakastua?
Tarvitseeko ihminen oikeasti vettä tunteakseen hukuttautumisen tunteen?
Ei
Ruumiisi sisällä on oikea maailma
Olisiko se silti sama rakastaa yksin?
Vai jakaa sen valheella kutsussa elämässä jonkin toisen kanssa?


Laita musiikki pois. Kuvittele tämä kun olet lukenut jokaisen kohdan. (Kuvat ovat siinä jos jollakulla ei ole tarpeeksi mielikuvitusta)
http://yankeeschick.mlblogs.com/old-town-stairs-big.jpg
Laskeudut portaita alas.
Lasket portaita samalla kun astelet niitä yhä alas
niitä on 53
Ensimmäinen porras, toinen porras, kolmas porras
Päästyäsi viimeiselle portaalle edessäsi on ovi
Oven kahva ikäänkuin kutsuu sinua kääntämän sitä ja avamaan tuon salaisuuden
Hengität tasaisesti
Tämä asia jännittää sinua. Vaikka tuhannet kysymyket vaivaavat sinua sinun mielessäsi pyörii vain kaksi vaihtoehtoa.
(Kuvittele tämä mielessäsi ja anna mielesi päättää)
1) Joko avata ovi?
Tai
2) Antaa sen pysyä kiinni

http://www.ors.act.gov.au/FairTrading/images/door.jpg
Jos päätit olla avaamatta ovea matkasi päättyy tähän. Mene nukkumaan.

http://www.firstscience.com/home/images/legacygallery/light.jpg
Uteliaisuutesi voitti, avasit oven
Valo häikäisee silmäsi
Mutta voit silti kuulla ääniä
Sateen ropinaa ikkunanlasia vasten
Ihmisiä puhumassa kännyköihin
Askelia
Haistat märän ruohikon
ja kuulet linnunlaulun
Valo silti häikäisee sinua niin paljon että sinulla on taas kaksi vaihtoehtoa
1) Suljet oven
Tai
2) Astut sisään tuntemattomaan

http://www.digital-photo.com.au/gallery/d/5318-2/I_m-talking-in-the-rain_MG_9746.jpg
Anna mielesi päättää taas. Jos suljit oven lopeta lukeminen.

Päätit astua sisään
Otat varovaisen askeleen sisään tietämättä mihin kuljet
Otat toisenkin
Ja sitten kolmannen
Jotain tapahtuu!
Putoat
Levität kätesi kuin siivet ja leijailet yhä alas
alemmas
alemmas
alemmas
Olet pohjalla
Tämä kaivo on nyt melkein matkasi päämäärä
Tässä kaivossa on suurimmat pelkosi
Sinun pitää kohdata ne jotta voisit päästä kaikken syvimpään.
Alitajuntaan
Siellä missä kaikki vastaukset ovat.
Suurin pelkosi astelee juuri nyt sinun eteen
1) Peräännyt ja luovutat
Tai
2) Kohtaat sen ja kävelet sen ohi
http://www.mercurymind.com/images/portfolio/Arachnophobia.jpghttps://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjt7L6HF7zhKs9cnP7Jef_44cRrATnJ4ihGPdwZKbecjMkX5pbEg5jVSCKp4WYFFV3yf3FMXPmr6MJ__imqnq1w_hZgof_DuB4J0pprY5dGhavtlcLEVBacPu1o4C9WxdjHhQ9mpEpm7H4/s320/claustrophobia2.jpghttp://images.dpchallenge.com/images_challenge/0-999/422/800/Copyrighted_Image_Reuse_Prohibited_270217.jpg
Taaskin, jos annoit periksi voit lopettaa lukemisen.

Hyvin tehty.
Tervetuloa kaikkein pyhimpään
Sinun alitajuntaasi.
Täällä on kaikki mitä haluat tietää ja mitä tulet tarvitsemaan loppuelämäsi ajan.
Menneisyyden salat
Tulevaisuuden vastaukset
Ja nykypäivän tieto
Kaikki käsissäsi.
Mutta yksi ovi kiehtoo sinua eniten.
Kävelet kaiken muun ohi ja tulet ovelle.
Jokin pakottaa sinua avaamaan sen.
*Hiljaisuus*
Olet nyt portaiden päässä.
Edessäsi on 53 porrasta alas
Alat laskea niitä.
Yksi, kaksi, kolme.

Näin. Mielesi on voimakas mutta ruumiisi mielesi kanssa määräsi ettet saa tietää ennalta jotakin mitä tulee tapahtumaan.
Tällä ei ollut tarkotus mitään muuta kun vain tehdä "testi" itsellesi ja kokeilin itsekkin sitä. Rentouttavaa omalla tavallaan. Suosittelen kyllä yoogaa tai tai chitä jos haluat kunnolla rentoutua.

Hyvää yötä ystävät ja kaikki muut.






maanantai 13. syyskuuta 2010

Hello and if youre from some othe country than Finland, please read this. Oh it would be so smashing *english accent*

Ja teille suomalaisille teijän ei tartte lukee tätä.......... But all other please do continue and read.

Hello, this is a different kinda of a blog post today. Its different because Im going to write this all in english. And some of you may ask, why would I do that? Well actually I was reading one of my friends blog and she said that she was surprised because some people from Canada and U.S.A read her blog. And its was really surprising for me too. All the way from there some people read her blog. Amazing. So I thought to myself, "Hmm if someone is reading her blog maybe they've stumbled upon my blog."
So this text is for the foreing readers, supposoly if anyone is reading this.

a Little bit about myself. Im a boy who likes movies, all kinds of movies.
Im now in a school that is called a "Lukio" here in Finland and its more familiar to you if I just say high school :)
I study ,independently, life and its meanings. And I concider myself a pretty filosofic fellow. I am very interested in traveling around the world and Im keen on mythology and culture. Pop culture and the umm the other countries different cultures 8 ). If that made any sense.
What else, what else. Well I like to write this blog and I usually write about wierd random things, religion, culture, movies, music, emos, drugs, sex anything at all!
I live in Finland (duh?) and what else? I have a big penis........ Just kidding. But seriously.. Ladies ;).
And also humor and music are really, really importnant to me. I really would like to become and artist or an comedian... Or an actor. And btw, I dont play any instruments I just sing. Or actually scream. Hardcore music!!
So if there are by any chance any foreing readers. Leave a comment and if youre interested Im will post some english blogs for you guys.
Peace.
Ps Sorry if I made any spelling mistakes, but please, dont be a grammar nazi!

http://www.atomic-robo.com/wp-content/uploads/nazi-super-science.jpg

sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Talking about experiences.

Taas tämmönen hassu ajatus tuli mieleen ku tossa kattelin televisiosta tota roska kanavaa MTV joka ennen oli paljon parempi mutta nyt täynnä enää pelkkiä teini reality ohjelmia. R.I.P MTV
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Mutta niin asiaan oli se että katsoin telkasta tota "My Sweet 16" ohjelmaa joka on siis yksi todiste että kuinka alhaalle me ollaan vajottu, mutta niin kyseisessä ohjelmassa on siis amerikkalaisia tai brittiläisiä teinejä joiden 16 vuotis syntymäpäivä on oven takana ja niiden kunniaksi he järjestävät bileet, pitävät hauskaa ja saavat lahjoja. Ja siis ohjelma kertoo aina yksittäin tietystä henkilöstä. Aluksi tämä ei kuulosta pahalta? Mikäs siinä jos ihmiset pitävät hauskaa ja saavat lahjoja, mutta se mikä muhun iskee tässä ohjelmassa on se kuinka nämä kyseiset teinit voivatkaan käyttäytyä niin diivamaisesti ja ärsyttävästi. Jos et nyt jo käyttänyt aivosolujasi tämän keksimiseen niin näiden teinien bileet eivät ole vain 10 kaveria ja täytekakku. Ei, näillä teinellä siis heidän vanhemmillaan on rahaa tai joskus ei mutta silti nämä teinit törsäävät ja riitelevät ja huutavat tahtonsa läpi kaikesta ja jos yksikin asia mene vikaan niin kaikki menee päin seiniä. Samalla se on kyllä hauskaa ja saa hyvät naurut katsomalla kuinka nämä tytöt itkevät niin helposti.......... Koska he eivät saaneet 10 000 dollarin mekkoaan. Ohjelma on silti roskaa ja jos teillä on MTV katsokaa edes yksi jakso niin tajuatte mistä puhun.

Päästäkseni asian pointtiin jos et lukenut yllä olevaa tekstiä niin lue se ennen kuin luet tämän!


Tajusin sitä ohjelmaa katsoessani kuinka oikeasti elämää ei voi tuntea ellei koe sitä. Näillä teineillä on aina ollut rahaa ja saavat mitä haluavat jotenka he eivät tajua miltä heidän vanhemmistaan voi tuntua (ainakin joissakin jaksoissa) kuinka rahat eivät vain riitä. Miten voi paremminkaan tietää rakastumisen tunteen, kun itse kokee sen. Miten voi tietää miltä tuntuu olla ilman kotia? Elämällä ilman kotia, simppeli vastaus. Tiedän koska jotkut keille oon kertonu ni tietää miks puhun rahasta nyt. Ja jotkut miettivät ehkä että "Matias tämähän on ihan perustietoa ja itsestäänselvä asia?" Saattahan se niin olla mutta oletko itse koskaan miettinyt sitä niin? Tällä tajuamisella taas pystyn ymmärtämään elämää paljon paremmin.
Se ei selitä kaikkea mutta se selittää osan siitä ja se riittää minulle

MTV =

http://www.sillyjokes.co.uk/images/p-jokes/toilet/cat-crap-big.jpg

keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Hello and Welcome, Behind you is the world. Part 3

http://jerrysjuicebar.com/blog/wp-content/uploads/2009/09/feelings.jpg

Ahaa ja taas kerran tällee teille tämmönen äikänteksti.HAHA kuha huijasin, mutta inspiraatio tulee tästä äidinkielen tehtävästä mikä meille annettiin ja jonka takia meidän piti lukea tämmöinen teksti jossa puhutaan, Sanattomasta viestinnästä. Ja se onkin ironista kuinka olen joillekkin ihmisille selittänyt tästä mutta olen kutsunut sitä kehon kieleksi.


Se mikä minun mielestäni on parasta kehon kielessä on se että se ei koskaan bullshittaa valehtele. Kehon voi tietenkin tahallaan saada valehtelemaan, mutta useimmiten ei koskaan. Se paljastaa sen mitä kertoja oikeasti ajattelee ja oppimalla, kaikki keinot miten huomioida kertoja kokonaisuudessa on vaikeaa mutta mahdollista, sen avulla voit aina tietää kuka sinulle valehtelee ja kuka ei tai mitä kukin kertoessaa oikeasti kertoo?
Olen puhunut myös ihmisille siitä kuinka ihmisen keho on vain suuri panssari meidän oikeille tunteillemme, peitämme niitä peläten seurauksia, mutta entäpä jos meillä ei olisikaan tätä panssaria ja ihmiset reagoisivat "oikealla" tavalla muita kohtaan näyttäen oikeat tunteensa joka lauseeseen, tekoon ja sanaan. Tasapaino ehkä järkkyisi silloin, eivätkä kaikki tahtoisi elää sulassa sovussa niinkuin niin monet toivovat. Saahan sitä unelmoida mutta tuskin sitä koskaan tulee tapahtumaan.
Joskus tietyt tunteet pääsevät läpi panssareistamme ja nyt puhun kehonkielestä taas. Keho ei valehtele koska alitajunnassasi sinä päästät tiettyjä tunteita lävitsesi ja ne viestittyvät kehoosi olkoon se kynsien puremista, kattoon katsomista tai jalkojen vilkuilemista. Nuo edelliset olivat esimerkkejä ehkä hermostuneisuudesta tai pelokkuudesta mutta ne eivät ole ainoaita tunteita mitä meissä ilmenee.
Suurimmat purkaukset tapahtuvat kun jokin tietty niinsanottu "päätunne" tulee esille sinussa joko tietämättä tai tietoisesti päästät sen virtaamaan koko kehossasi ja se ottaa vallan.
Suuttuessasi äänesi laatu muuttuu ja kasvot näyttävät agressiivisilta, kädet jäykistyvät tai menevät nyrkkiin, jalat ovat levottamat mutta pysyvät paikoillasi ja mielesi halajaa hajoittaa pahimmissa tapauksissa jotakin.
Ollessasi surullinen kehosi antautuu ja antaa periksi. Silmät vuotavat kyyneliä ja vaistomaisesti pyyhit niitä käsilläsi, koko kroppa on vain nuuka ja alistunut maailman murheille.
Nauraessasi koet iloisuutta ja onnellisuutta. Silloin olet täynnä energiaa ja mikään ei tunnu pysäyttävän sinua, tuntuu kuin aurinkokin hymyilisi sinulle ja muu maailma vastaanottaisi onnellisuuden lämpöä mitä sinä jaat.
Nämä tunteet ovat helppoja tartuttaa toisiin ihmisiin, surumielisyys voi saada toisenkin masentumaan, nauru voi saada toisenkin nauramaan, viha voi saada toisen suuttumaan. Vasta jälkeenpäin kun rauhoittuu näistä tietää mitä on tehnyt.
Haluaisin joskus tietää mitä ihmiset tuntevat ja nähdä kaiken kokonaisuudessa enkä vain sitä kuorta mikä meissä kaikissa on. Voisinpa nähdä sinne sisälle ja tietää miten se kaikki toimii ja reagoi.
Ja muistakaa onneksi vaikka et osaisikaan ruotsia, espanjaa, venäjää tai saksaa,
niin osaat silti hymyillä, itkeä, nauraa, huutaa. Nämä kaikki perustunteemme me jaamme toisten kanssa.
Vaikka en osaisikaan sanoa ranskaksi että minä rakastan sinua, niin osaan sen silti näyttää sen sinulle tavalla tai toisella.

Rauhaa kukkaystäväni.

http://www.myjanee.com/gallery/drawings/feelings.jpg