torstai 31. maaliskuuta 2011

Ei hemmetti etten voi uskoa että tää vika elokuvaki tulee kahdessa osassa. .

Olen pahoillani, mutta nyt on aivan pakko puhua tästä.

MUISTAKAA ETTÄ TÄMÄ ON MINUN MIELIPITEENI
EI SINUN

(ja veikkaan että se eroaa teidän muista mielipiteistänikin)

Twilight

Kyllä ja se on juuri se mitä luulet sen tarkoittavan. En tiedä miksi, mutta minun on nyt aivan pakko vain kirjottaa tästä.
Ja jos olet elänyt kiven alla viimeiset 6 vuotta. Twilight on kirjasarja joka kertoo teini-ikäisestä Bellasta joka muuttaa toisesta kaupungista toiseen ja ei sitten tunnu oikein sopivaan joukkoon ja yhyy! Kunnes hän sitten tapaa tälläsen jonnen nimeltä Edward joka on vampyyri omg!
Camoon ihmiset ei se enää niin suuri yllätys ole että Edward on vampyyri?
Veikkaan ette monet teistä kuitenkin, köh pojat, tiesivät tästä sarjasta vasta kun 2008 kirjasarjan ensimmäiseen osaan perustuva elokuva julkaistiin. Twilight - Houkutus. Eikä siis niistä oikeastaan mitään sillä ne elokuvat on hirveitä efekteiltään, tarinaltaan, näyttelemiseltään. Ne ovat aika huonoja.
ANYGAY QUICK TIP! Twilight ei oikeastaan ole kirjasarjan nimi, vaan ainoastaan sen ensimmäisen osan.
suom. Houkutus eng. Twilight
Twilight tuli vain faneilta nähtävästi lisättäväksi siihen.
Syytän siitä elokuvia.


Mutta kuten sanoin en tullut tähä lätisemään elokuvista niinkuin kaikki muut pojat jotka tuntuvat olevan kauhean mustasukkaisia ja vihaisia fiktiiviselle hahmolle. . . Tai Robert Pattinsonille.
Tulin puhumaan kirjoista. Ja veikkaan että te kaikki Twilight fani lukijani jotka pitivät elokuvista tulevat vihaamaan minua vielä enemmän tän jälkeen, mutta en voi enää pidätellä asiaa. On pakko nostaa kissa pöydälle.
OKEI!
Selitänpä nyt teille mitenkä Twilight kirjat toimivat. . . . Enimmäkseen vain miten ensimmäinen kirja toimii.
Sillä loput ovat jotain aivan höpönlöpöäbbälbälbägnarfia.
Miksi Twilight on suosittu?
Kirjailija ensimmäiseksi ottaa tyttöhahmon joka on periaatteessa vain tyhjä kuori, jolla on moottoriöljyn persoonallisuus. Okei okei ei sentään. Mutta Bella on siis epävarma ja vähän poikkeava muista.
Ja muistakaa että hän on muuttanut paikkakunnalta tälläseen hillybilly junkyard paikkaan. Jotenkan hänen on todella vaikea sopeutua joukkoon. . . Köh.
Vaihe 1 oli siinä, sillä nyt kun jokainen futismamma, sinkkunainen, teinityttö lukee tuota, he voivat olla samaistua Bellaan. . Niihä jokainen tyttö, joka on käynyt läpi puberteetin voi samaistua Bellaan! !
Jotenka Bella on roolihahmo dungeons and dragonsista kuin hahmo muuten vain.
Allsprite sitten toinen jutska miksi tämä on suosittu
Edward on kuin Chuck Norris, Jeesus, He-Man, Hämähäkkimies yhdessä.
Kaikkea mitä naiset haluavat. Ainakin luulisin niin?
Ja te jotka ette ole lukeneet kirjoja niin tuskin ymmärrätte miksi Edward on niin ihana. . Ehkäpä sen takia koska se kirjalilija ei ikinä lopeta Edwardin kehumista! Hetikun Edward mainitaan koko kirjassa, niin siitä se noidan kehä alkaa. Okei no ei noidan kehä, mutta tajuatte.
Edwardin täydellistä pärstää kehutaan, Edwardin täydellisiä hiuksia kehutaan, Edwardin täydellistä sixpackia kehutaan, Edwardin täydellisiä pohkeita kehutaan, jopa Edwardin hengitystä kehutaan. . Ei ihan oikeasti Edwardin hengenhajua kehutaan.
Jotenka miksipä kukaan ei ihastuisi fiktiiviseen ihanaan hahmoon.
Mutta en tajua mitenkä kuinka ikinä voitaisiin luoda hahmo kehujen perusteella elokuvaan. . Robert.
Okei puhun taas elokuvista.
Edward on sitten taas myös vahva!
Mutta myös herkkä. Ja kuuntelee sinua. Ja haluaa vaan sinut eikä ketään muuta ikinä maailmassa.
Saatan ehkä pilata jotakin, mutta eikö ketään muuta häiritse että Edward on kuitenkin +100 vuotias ja Bella on 17?
Eikö ketään?
Ei sitten.
Bye freaks






 

tiistai 22. maaliskuuta 2011

If I'd tell you , I would have to kill you

Kuinka moni teistä on koskaan miettinyt oikeasti sitä ajatusta,
että miltä se tuntuisi tappaa joku?

Miltä se oikeastaan tuntuisi olla Jumala yhden hetken ajan?
Päättää oikeastaan jonkun kohtalosta?

Mietin vain et mistäköhä ihmisille muutenkin syntyy se vaisto tappaa joku toinen?
Ihan tälleen esimerkiksi sodassa. Voiko sanoa että se on itsepuolustusvaistoa jos ammut "vihollista".
Itsepuolustusvaisto.
Vai onko se jotain syvempää?

Puhuttiin joskus ussantunnilla itseasiassa tappamisen psykologiasta ja siitä kuinka aikoja sitten sitten kun Afrikka valloitettiin ja muut ahneet maat ottivat oman hyödyn siitä niin
eivät ne afrikkalaiset heimot ennen tappaneet toisiaan. Tai se on ainakin spekuloitu niin.
Sen aikaiset afrikkailaiset heimot taistelivat sillä tavalla, että he kokosivat urheimmat ja suurimmat soturinsa.
Tekivät sotamaalaukset ja antoivat suurimmat keihäät mitä olivat.
Päälliköt kohtasivat jossakin tietyssä paikkaa ja soturit olivat heidän takanaan.
Soturit paukuttivat kilpiään ja keihäitään ja pitivät ääntä usein niin kauan kunnes jompikumpi heimo perääntyi.
Joskus oli myös taisteluita, mutta ne eivät koskaan olleet kuolemaan asti.
Vastakun valkoinen mies tuli ja niin sanotusti opetti näille tappamisen.
Siinä oli vain pientä historiaa mutta jatketaanpa tätä ihmettelyä.
Jos afrikkalaiset oppivat meiltä tappamisen, mistä me opittiin se?
Kuuluuko se oikeasti ihmismielen perusajatuksiin, että vaaratilanteessa ihminen tekee mitä vaan selviytyäkseen?
Vai onko sitten vain mielessämme ajatus siitä että tappaminen on vain luonnollista?
Niimpä. Kun ihmismieli ei ollut vielä niin kehittynyt niin tappaminen oli luonnollista. Minun mielipiteeni siis
Tappaminen oli luonnollista ja sitä tehtiin selviytyäkseen, mutta ihmismielen kehittyessä tappamisesta tuli harvempaa. Tarkoitan nyt siis toisten ihmisten tappamista.
Nimittäin omatunto.
Sitä voisi sanoa yhdeksi syyksi miksi tappamista ei ole.
Voisipa sanoa noin.
Eli jos jokin ihminen on sarjamurhaaja, häntä voi pitää silti inhimillisenä. Jos tappaminen onkin vain ihmisen luonteeseen kuuluva piirre. Sisällämme me oikeastaan haluamme tappaa jonkun.
Siihen voi taas liittää sanonnan ettei ihminen parane eläimestä.
Me olemme silti eläimiä.
Älykkäitä kyllä mutta se on myös meidän heikkous.
Teemme asioita mutta emme mieti seuraksia, haluamme kuitenkin liikkua eteenpäin elämässämme mutta jätämme usein jälkemme tielle.
Ilmastonmuutos esim?

Okei lopetan nyt ennenkuin alan tekemään tästä mitään rant-tekstiä.

Näkemiin friikit :D

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Mitä enemmän tiedät minusta sitä parempi part 4. (No lol nolo)

Sinä tiedät
Minä tiedän
Kaikki tietävät mikä aika on taas


Tällä kertaa muistelin awkward tai noloja tilanteitani elämässäni. Niitähän riittää mutta valitsin nämä 3 tarinaa, koska ne tulivat ensimmäiseksi mieleeni.

Ensimmäinen ei ole nyt niin kauhean nolo teidän mielestänne. Mutta minulle se oli XD
Okei okei, vuosi sitten. About vuosi. Olin tekemässä elokuvaa tietyssä seurakunnan projektissa. Ja olimme kutsuneet muutamia isostovereitamme katsomaan sitä mitä olimme saaneet aikaiseksi. Tai sitten se näytettiin jonkun isostapaamisen jälkeen.
No siellä oli kuitenkin oli paljon porukkaa
Ja istuin ystävieni Reetan ja Ellun kanssa istumapaikoilla ja nauroimme hyvin paljon koska elokuva oli todella
"ainutlaatuinen" : D
Ja sitten siinä samalla meille jaettiin karkkia ja sattuipa sopivasti että siinä karkkipurkissa oli tietty karkki.
DUMLELAKU
(Ja olipa muutes hassua olin aina tähän asti luullut että Dumle kirjotetaan Dumble ... :D aina oppii jotain uuta)
Ja kun mä maistoin sitä se oli kuin sinfonia suussani. Se tuntui tältä katsokaa
Ja minä herrasmiehenä päätin tarjota sitä hänelle.
Lopputulos ei mennyt ihan niin sulavati kuin kuvittelin. .
Siis ei Reetta mun päälle oksentanu tai mitää.
Mut hetiku se haukkas siitä palasen ni muistan ikuisesti sen ilmeen ku söi sitä.
Reetta ei pitäny ollenkaa siitä dumlelakusta ja sen jälkee mua nolotti ihan kauheesti.

Tämäkin liittyy tyttöön. Tyttöön jota kutsumme nyt nimeltä Sonja : )
Ja Sonjahan oli erikoinen nuori tyttö sillä kävipä kerran silleen että.
Olin muistaakseni heillä yötä tai sitten muuten vain käymässä ja me olimme vauhdissa ja menossa mukana jo.
Siis olimme silloin yhdessä jos ette tajunnu d44?
Ja me sitten siinä pidettiin kivaa hypättiin narua ja piirreltii kuvia. EI!
Me suudeltiin siinä tosi kovalla patjalle. Parempi olis ollu lattialla ku se oli niin huono patja.
Tai sit me oltii meillä ja mul oli huono patja.
Anyways 8)
Siinä sitten täydellisessä hetkessä jotain tapahtui.
Aivan seinän takaa.
Sonja aivasti naamalleni.. . . . .
Nyt teidän naamat varmaa menee XD.
(Tais tulla vääränlaine kuva)

Okei ja vika kertomus liittyy vain ja ainoastaan minuun ja traagiseen tapahtumaan.
Joka tapahtui tokalla tai ensimmäisellä luokalla.
Taustatarinaa teille
Asuimme ennen taloyhtiössä jossa oli 3 asuntoa rivitalossa ja sitten keskellä oli suuri omakotitalo.
Me asuttiin sielä omakotitalossa ja se oli oikeasti tosi outoa sillä kuten selitin niin sielä oli rivitaloja 3.
Ja sitten keskellä sitä paikkaa on omakotitalo.
Me erotuttiin kuin arabialainen Aasiassa! . . . Yes
Noh sitten taas olennaisin osa tätä tarinaa on meidän talomme ovi. Ja tässä ovessa oli maailman ärsyttävin lukko jota en koskaan saanut auki kun tulin kotiin koulusta.
Vannon käsi sydämmellä se oli ehkä maailman tiukoin ja oudoin lukko ikinä!
Sitä piti niinkuin vääntää oikealle avaimella ja painaa kahvaa alaspäin ja työntää samalle ovea sisään ja sitten nostaa sitä samalla ylös ja sitten se aukeaisi.
Joo o. 7 vuotiaan aivoille tuo oli liikaa.
Noh se oli sitten mukava keväinen päivä ja tulin juuri taas Kinnarin koulustani ja koulussa oli ollut mukava päivä. Ainakin muistan niin.
Lähdin tallustelemaan kotiin päin ja samalla tunsin painetta vatsassani.
Minulla oli vessahätä.
Minäpä siis lähdin kulkemaan kotia päin, enkä asunut edes kaukana koulusta. Aika lähellä.
Vessahätäni vain kasvoi ja kasvoi minun lähestyessäni ja päästyäni talomme portille tunsin jo kuinka rööperini aikoi kohta laskea kaapelin. Eli oli punainen hälytys meneillään.
Sitten muistan.
MAAILMANKAIKKEUDEN HANKALIN OVI O_O
Noh laitoin avaimeni sisälle.
Käänsin oikealle
Painoin kahvaa alaspäin
Työnsin sitä eteenpäin ja nostin sitä.
Kuulin KLIK äänen joka varmisti minulle että ovi avautui!
Olin onneni kukkuloilla
Nyt enää piti vain nykäistä ovi auki.
Nykäisy
POFJHUDOJDFD!
Ja sitten paskoin housuuni. . . .. . . . .. . . .
Ei ihan oikeesti. Olin niin lähellä. Rööperini petti minut viime hetkellä.
Ja tämä oli viimeinen kerta kun paskoin housuuni, mutta mua silti nolottaa et se oli että näin myöhään se tapahtui.. .

Mistä vetoo et teille on käyny tollee kuiteni jossai vaihees.


Taas kerran tässä oli kaikki tältä erää.
Kiitän sinua jos luit kaiken.
Kiitän sinua silti jos vaikka vahingossa painoit tätä linkkiä tai jotain.
Jos sinulla on ehdotukia blogin parantamiseksi jätä kommenttia tuonne alas tai galleriaan tai facebookkiini.
Ja jos pidit tästä niin laita siitäkin kommenttia tai ehdotuksia mistä haluat minun kirjoittavan : )
Cheers friikit




tiistai 15. maaliskuuta 2011

Mitä enemmän tiedät minusta, sen parempi part 3

Koska se tykkäsitte niin paljon niin tässä taas lisää



Höm höm mistäs tänään puhuisin.
Jotkut teistä ehkä tietävät että meikäläinen harrasti 6 vuotta skidinä jalkapalloa, eli 6-13 vuodet harrastin futista.
Ja totta puhuen olin todella surkea ja ensimmäiset kaksi vuotta olin todella innostunut siitä ja loput neljä mä vaan valitin faijalle että se antais mun lopettaa futiksen koska en enää tykännyt siitä ja olin todella huono siinä.
En ole siis maailman surkeinkaan jalkapallossa! Jos annat minulle pallon niin pystyn pomputtelemaan sitä ainakin kaksi kertaa. Tai jos laitat minut kentälle niin yritän parhaani, mutta suuri heikkouteni on se etten osaa käyttää oikeaa jalkaani futaamiseen ollenkaan.
Anygays!
Tämä tietty tapahtuma sijouttuu joskus aikoja sitten tapahtuneessa turnauksessa Fortum hallilla.
Muistan ettei se ollut mikään paras turnaus meidän tiimille.
Mutta siis pelasimme jotain tiimiä vastaan, en muista sen nimeä saattoi olla TUPS?
Tuusulan palloseura you know fool?
Ja sitten tapahtuipa hassusti niin että oli peliä oli mennyt reilut 10 minuuttia ja sitten katsoin ylös
Ja pallo tipahti jalkojeni juureen
Se pomppasi maasta ja pysäytin sen suurella mahallani (koska olin läski)
Samalla huomasin kuinka yksi vastajoukkueen pelaaja juoksi minua kohti ja oli todella lähellä minua.
Muistan hänet. Hän oli turkkilainen. (En yleistä tai ole rasisti)
Hän pääsi pallolle ja potkaisi sitä.
Hän laukaisi pallon ja se osui minua kiveksiin. Pallo siis.
Tunsin kuinka sata miljoonaa kaveriani kuolivat siinä samalla hetkellä ja kuinka kyynelet tulivat silmiini
Se ehkä yksi kivuliaimmista kokemuksista ikinä. Mitä muistan siis.
Kaikille tiedoksi kivekseni ja kaverini ovat nyt kunnossa siis!



Seuraava sijoittuu animeconiin. Animecon 2008. Uskoisin :o. . .
Minä näin hyvää hassua ihanaa oululaista murre ystävääni Ainoa.
(Taino hän oli ainoa joka suostu tulemaan mun kanssa sinne)
Asiat mitä muistan sieltä ovat ensinnäkin olin pukeunut siellä cosplay asuuni. HILJAA! 8D
Se oli siistiä silloin.
Ja harmi kun mulla ei ole mitään kuvia sieltä mutta se oli siisti Android 17 cossi.
(Dragonball Z you know fool? ;) )
ANYWAYS
Muistan yhdet pienet tytöt jotka kesken päivän antoivat minulle lapun jossa luki:
"Dragonball Miitti 16.00 aulassa"
Jos te epäernut ette tajua mitä tarkoitan tällä niin
Miitti tarkoittaa siis sitä että ihmiset kokoontuvat ja viettävät aikaa yhdessä.
Usein se on että satunnaiset ihmiset vain sopivat ajan ja paikan coneissa ja sitten hengaavat siellä yhdessä jonkin aikaa.
USEIN siihen myös liittyy että heitä yhdistää jokin asia esim tiettyyn animeen tai mangasarjaan liittyvät cosplay asut.
Noh minä en kuitenkaan mennyt sinne pikkutyttöjen luokse. Anteeksi tytöt.
"Ooh ai sä olisit halunnu mennä vai niitten pikkutyttöjen luo?? PEDOFIILI!"
Ehh. Ehkä se tuli vähä väärin.
NOH sitten toinen juttu oli pikemminkin FAIL mun osalta.
Oltiin syömässä jossai Carolsissa ja sitten siellä joku tyttö itki, koska se oli hukannut lompakkonsa jossa oli TUKUSTI RAHAA. Ja sitten olin sillee et "Sucks. . ." ja sitten loppupäivä meni mukavasti.
Kunnes sitten satuin lähtemään ja tallustelemaan juna-asemalle päin
Olin siis Tampereella
Pääsin asemalle melkein, kunnes ystäväni Aino soittaa ja kysyy minulta että
"Aijokko nää lähtee iliman lompakkoas?"
Kävin kaikki mahdolliset taskuni läpi ja jopa reppuni sisällön. . . . .
Olin unohtanut lompakkoni Ainolle.
Lolfailwtfbbq
Mutta päivä päättyi kuitenkin hyvin, sain lompakkoni ja pääsin kotiin ja kaaduin portaissa :)
Plus tapasinmyösyhdentosikivantytönsielläjonkanimeeenvoisanoakoskaentiedäpitääkösesiitäettäkerronsiitä täällä??





Vika kertomukseni kertookin parhaasta ystävästäni Samista. Eli kuinka me tapasimme?
No homo.
Ensimmäinen luokka oli puolivälissä juuri ja jostakin ihmeen syystä Sami oli saanut minun todistukseni . . .
Saanen mainita että olimme vielä eri luokalla.
Mitä vittua Kinnarin koulu?
NOH Sami urheasti myrskyisenä ja talvisena päivänä tallusteli meille. 3 km? Maybe.
Sami pääsi siis meille asti ja sitten äitini otti hänet vastaan ja sanoi että Matias on ylhäällä mene sinne vaan.
Taisin tehdä hyvän ensivaikutelman Samiin sillä kun hän tuli yläkertaan niin hän näki minut, kalsareissani, istumassa Windows 98 koneen äärellä pelaamassa vanhoja Super Nintendo pelejä emulaattorilta 8D.
Mainitsinko jo että olin suuri silloin?
Ja että olin kalsareissa. Ja puhun nyt ihan siis miesten mummokalsareista. En käyttänyt boksereita tuolloin.
Tämä olisi ollut ehkä parempi jos Sami olisi itse kertonut sen, mutta se oli hauska iltapäivä jonka vietimme.
Tai ainakin mulle oli.

Toivottavasti nautitte tästä tekstistä. Ensi keskiviikkona tai viikonloppuna varmasti lisää tulossa!
Joko lisää muistelmia, pohdiskeluja tai elokuva-asiaa!
Riippuu mikä fiilis : D

PS Mun ainoo puolustus siihen, että miks olin puolalasti, on se että meijän talossa oli kuuma! Helvetin kuuma!

perjantai 11. maaliskuuta 2011

Le Spectacle De Minuit!

No mutta oikein hyvää iltaa teille. Sillä kirjotan tätä illalla.
Mut jos luette tätä päivällä niin hyvää päivää.
Mutta entäs jos luette tätä iltapäivällä. Hyvää iltapäivää
Jos luette aamulla. .
Kompromissi = Moi : )

Olen tällä hetkellä todella iloinen ja mulla on hyvä fiilis. Paitsi ellei oteta huomioon sitä että olen kipeä. Flunssainen fiilis vie miehestä mehut.
Olen siis iloinen koska mun blogillani on nykyää 32 lukijaa
VALMISTAUTUKAA ZOMG ILMEESEEN!

Kiitos teille ! Vautsi 8 D oikeesti. .
Ja muutenkin viimesin tekstini
"Muistoja Makkiksen kanssa"
(Hyh vihaan tota nimeä)
Se oli nähtävästi todella suosittu teidän ihmisten keskuudessamme ja ihanaa että tykkäsitte!
Tykkäsin itsekkin kirjottaa sitä todella paljon : )
Tulevaisuudessa lisää sellaisia sillä näitä riittää.

Päästään päivän tekstiin.
En muista oonko koskaan kertonut tätä kenellekkään mutta mun hartain toive minkä eteen tekisin varmaan mitä tahansa!
Melkein mitä tahansa
Voisinpa saada kyvyn teleportata mihin tahansa milloin vain. Jos kukaan teistä on nähnyt elokuvan Jumper? Niin tiedätte mitä tarkoitan.
Kyky teleportata minne vain, milloin vain
Tämän ajatuksen sain kerran kun juttelin *insert name here* kanssa johon ihastuin. Ongelma oli vain se että hän asui liian kaukana ja puhuimme paljon siitä mitä kaikkea tekisimme jos tulisin käymään siellä.
Joka kerta kun ajattelen sitä muutenkin niin tulen hyvälle fiilikselle. Haave että voin mennä mihin vain tuo minulle hyviä viboja. : 3 moi.
Tuskin tämä on teille niin suuri asia, mutta minulle se vain on!
Minulla on liikaa ystäviä tai tunnen liikaa ihmisiä jotka asuvat liian kaukana siellä missä minä olen.
Ja mulla on muutenkin aina fiilis että en halua olla täällä. Olen aina muutenkin tyyppi joka haluaa nähdä maailmaa.
Vaikka mulla on huonoja muistoja etelänmatkoistani.. . . Hehe ;)
Mutta tällä tavalla voisin olla vaikka esim päivän Ruotsissa, sitten kotiin nukkumaan. Seuraava päivä Espanjassa. Ja seuraava päivä Rooman raunioilla. Jne jne tajuatteko?

Jos TE keksitte jonkun paremman toiveen tai supersankari voiman.
Niin jättäkää se jonnekkin minun kommenttilootaan.
Tai sitten pidätte sen tiedon itsellänne
Bye friikit