tiistai 31. toukokuuta 2011

Finger me

Vau kiitos kaikille teille jotka ovat ehdottaneet näitä musiikkivideoita tälläiseen uuteen juttuun jota haluan kokeilla.
Muistakaa aluksi ennenkuin alatte lukemaan se että minä en ole ammatiltani muusikko tai mikään pro musabisneksessä. Rakastan musiikkia ja tietty genreä siitä eli hardcorea periaatteessa. Kaikenlaista rankkaa, mutta kyllä silti tykkään kuunnella toisenlaistakin musiikkia. Jotenka nyt kun siis yritän parhaani mukaan avaa mielipidettäni teidän ehdottamista musiikkivideoista, yritän päästää sisältäni analysoivan itseni jotta pääsisin aloittamaan jo. Okei, vedä syvään henkeä. Yy kaa koo. . .


Teen kaks per kerta jottei tekstiä tule liian paljon eikä liian vähän

Siitä listasta jonka keräsin niistä biiseistä mistä halusitte minun puhuvan. 2 biisiä osuivat kaikkien muiden yli silmääni. Aloitetaan tästä ensimmäisestä jonka minulle lähetti Mico (klick the link to find a blog). Tämän biisin nimi on Atmosphere - Guarantees
Haluan myös sanoa kaikille niille jotka lukevat tätä niin antakaa itsellenne avoin mieli näitä biisejä kohteen sillä minulle ehdotettu kaikenlaista ja vaikka en pitäisikään niin rohkaisen teitä silti kuuntelemaan jos vaikka sattuisitte pitämään siitä.

Allrait. Tykkäsin biisistä. Joskus tiedättekö tulee näitä että biisin vain tykästyy ekalla kerralla kun sitä kuuntelee ja tällä hetkellä olen kuunnellut tuota jo parikymmentä kertaa. On kuitenki pakko tunnustaa että en ole kuunnellut muita Atmospheren biisejä tai edes koskaan kuullut tästä henkilöstä, mutta tämän takia voisin alkaa kuunnella hänen tuotantoaan. Saadakseen mistä muusta hän räppää. Ja kyllä tämä on hiphoppia.
Videosta ei ole oikein muuta sanottavaa sillä videossa ei tapahdu mitään muutakuin meidän sankarimme siinä räppää kameraan biisinsä mustalla taustalla valoja ylhäällä. Sumua taustalla. Se on hyvin yksinkertainen video ja sen takia juuri pidän siitä.
Miksikö? No juuri sen takia että se on niin yksinkertainen, en tiedä onko artistilla ollut kätensä pelissä että hän haluaa juuri tälläisen mutta jos on niin propsit sinulle Atmosphere (bändi, koska siihen kuuluu myös DJ). Video haluaa sinun keskittyvän juuri siihen biisin ja sanoituksiin mielestäni. Ei ole mitään häiritsevää tekijää sinun ja kuuntelusi ja katseesi väleissä. Verrattuna toisiin räp-videoihin nykypäivänä missä ei voi välttyä enää niiltä mutanttiperseiltä ja viinalta ja pomppivilta autoilta ja biletykseltä. Video haluaa sinun keskittyvän biisin ja biisi haluaa keskittyä sen sanomaan.
Ja mielestäni se sanoma on tälläinen. Laitan tähän kohtia jotka osuivat korvaani parhaiten mutta lyhyesti.
Koko biisi kertoo masennuksesta ja selviytymisestä. Laulaja mainitsee monta kertaa pojansa ja kuinka hänellä ei ole rahaa maksaa vuokraa tai edes elättää itseään. Virheelliset valinnat ovat siis ainakin että olisi pitänyt käydä koulut loppuun sillä varastoduuni hiljalleen tappaa minut. On näitä hyviä kohtia jossa sanotaan esim että Aint nobody really all that jolly at your happy hour
But I dont want to go home yet
So Im gonna talk to my cigarette
And that television set
It doesn?t matter what brand or station
Anything to take away from the current situation

Tämä selittää ehkä parhaiten mielestäni koko biisin. No ei ehkä mutta pidän tästä kohdasta hyvin hyvin paljon.
Juoko oikeastaan kukaan onnellisuudellensa? Ja kun ei tee mieli mennä vielä himaan niin jäädänpä tähän puhumaan yksinään tai tekemään mitä vaan joka veisi pois edes hetkeksi nykyisestä tilanteesta.
Tämä on nyt ehkä vain minun tulkintani, mutta raha pyörittää maailmaa ja ottaen huomioon tietyt maat joissa asiat eivät ole niinkuin Suomessa. Ja tämä bändi on on Amerikasta jossa ei sosiaalipalvelut maksa terveydenhuoltoa tai työttömyysrahaa tai lapsilisätukea. Ja tämä biisin henkilö yrittää pitää itsensä kasassa ja antaa lapsellensa hyvän tulevaisuuden. Rahaa kuluu enemmän kuin sitä saadaan.
Anteeksi Mico jos raiskasin minun tulkinnallani tämän laulun, mutta pidän tästä biisistä hyvin paljon !

Toisen tälläisen antoi minulle ehdotuksena Veera .
Tämän bändin nimi on OK Go - This too shall pass


Olen pahoillani Veera, mutta en voi oikeasti kommentoida tätä biisiä mitenkään. Tämä video, vaikka sanoinkin että pidin Atmospheren yksinkertaisesta videosta. Niin on vain pakkoa sanoa että tämä on ehkä yksi parhaimmista musiikkivideoista mitä olen ikinä nähnyt. Ihan vain sen takia että nautin tälläisestä todella siististä JUTUISTA vain. Jos ette tienneet niin tälläinen samanlainen mekanismi oli niin toiselta nimeltä minulle "Breakfast machine". Joka nähtiin esim elokuvissa Paluu tulevaisuuteen, Peeween suuri seikkailu, Kulta kutistin lapset, Brazil, Wallace and Gromit elokuvat, Flubber. Moi olen nörtti. Anyways niin tälläinen breakfast masiina juttu on siisti. Ja minun on todella vaikea analysoida tätä videota sillä se on vaan liian cool. Ja jokainen joka ei pidä tästä videosta ei mielestäni arvosta tarpeeksi kuinka paljon aikaa ja suunnittelua tähän videon tekemiseen on varmasti mennyt.

Thanks and good night!



lauantai 28. toukokuuta 2011

Puolesta ja vastaan

Hei vaan kaikille, 'Ello Chap tai Lehmä hyppäsi kuun yli tai Matias tässä.
Miks mä sanoisin oman nimeni jos luette tätä sillä varmaan tietoisesti tiedätte että mä oon ainoo joka puhuu
tässä omassa blogissani. Joo logiikka en tiiä itekkää? : -  D

Juu mutta mitä siis mun piti tulla tähän puhumaan oli ensinnäkin siitä että suuret kiitokset Marille ja Tiialle jotka ovat antaneet minulle ehdotuksia mitä kirjoittaisin blogiini, sillä pakko tunnustaa että mieletön ja rajaton mielikuvitukseni välillä ei vaan anna minulle ideoita mistä kirjoittaa. Kiitän siis teitä. Mutta syy tähän tekstiin on siis se että saan laittaa random kuvia ja vain selitellä turhaan tähän jotakin. No okei se oikea juttu on siis se että kun mulla ei ole oikeasti ollut fiilistä kirjoittaa yhtään mitään. Ja voinhan mä syyttää koeviikkoa siitä että mulla on ollu ajatukset muualla, mutta en usko että se syy olis siinä. Sillä ei mun koeviikko kauheen rankka oo ollu eikä oo oikeastaan. Viime viikolla oli vain äikän koe ja ens viikolla on filosofia, yhteiskuntaoppi ja enkun kokeet. Ja sit taas pitäisi kyllä tässä viikonlopun aikana jotenki tehdä yhteiskuntaopin projekti jota vihaan kyllä yli kaiken. . .. . . . . . . . . . . Oikeesti
Jotenka taas kerran olen pahoillani että en ole kirjoittanut mitään, koska yleensä kirjoitan keskiviikkoisin ja sitten taas jos en keskiviikkona niin ainakin viikonloppuna. Nyt ei ole vain ollut minkäänlaista passiota kirjottaa.
Ja tämäkin teksti oli vain semmonen täydennys bullshit kakkaa joka pitää teidät vähän aikaa kiireisinä.

lauantai 21. toukokuuta 2011

Creepy pedophile, Left alone in a big world and A cricket love story

Ajattelin että olisi mukavaa tehdä tälläinen pitkästä aikaa. Mitäs minulla olisikaan tänään jaettavana?


Okei no tota tämä sijoittuu ulkomaille, mutta ei kauhean kauas. Naapurimaahamme Viroon. Taino itseasiassa meidän toiletti-naapuri koska Viro on Suomen alapuolella niin Suomi voisi missä vaiheessa vaan vääntää paskat Viron päälle. Kuitenkin niin kävis siis kerran niin että me menimme perheemme ja kummisetäni, -tätini kanssa lomailemaan sinne ja rentoutumaan arjen haasteista. En muista mihin paikkaan me jäätiin, mutta se oli semmoinen outo Psycho motelli vähä niinkuin. Se oli talo jossa oli kaksi kerrosta ja asuimme sitten siellä ja sielä oli muitakin sellaisia pienempiä ja suurempia taloja jos tajuatte mitä selitän? Ja päästäänkin sitten aiheeseen miksi tämä tarina on päässyt "Muistoja Matiaksen kanssa" osioon. Saavuimme paikalle ja heitimme tavarat taloomme ja jäimme ihmettelemään paikkaa kunnes sitten sattui sillä tavalla että sinne sitten oli asuttautunut toinenkin perhe johon kuului poika joka oli veljeni ikäinen. (Siihen aikaan jotakin 16 vuotias?) ja sitten hänen isänsä. Ja vannon oikeasti tämä isä oli ehkä karmivin ihminen mitä olen ikinä tavannut. Jotenki sen ulkonäköki oli sellanen. . .. . ... . .  Tämmönen!
Paitsi hänellä oli viikset. . No kuitenkin hän tuli juttelemaan meille ja alkoi selittämään jostakin jutusta että "Me pojun kanssa tässä lähettii vähä tänne miesten kesken rentoutumaan ja jätettiin meijät muorit sinne Suomeen. Hehhehhehheh." Juu se nauro melkeenpä tolleen. Sen naurussa oli tosi paljon Hoota. Hehhhhhh, se venytti sitä naurussaan. Ja sitten kun se selitti meille tätä niin sen poika(kutsutaan häntä Eeroksi) näytti todella kiusaantunelta siinä tilanteessa kun hänen faijansa joka oli häntä vähän lyhyempi otti Eeron aina kainaloonsa kun mainitsi sanan "poju" ihankuin ei olisi osannut sanoa Eeron nimeä. Eikä siinä vielä kun se jatko puhumistaan. Hyvät naiset ja herrat näin ei rikota jäätä jos se on jo heikkoa "Mitäs sanotte jos mentäis sitte vaikka illalla iha miesten kesken saunomaan. Mä en ota mitää uimahousui ni ei varmaa teijänkää tartte ujostella." . . . . . Mukava ensivaikutelma.
No me oltiin viikko siellä paikassa ja välteltiin sitä heppua mutta häneltä ei aina voinut välttyä. Minäkään.
Leikin kerran pihalla siinä uudella Buzz Lightyear lelullani ja minulla oli mukavaa, 10 vuotias minä siis siinä jos muistan oikein, niin kukapa sieltä tuleekaan kuin Mr Creepy Moustache ja alkaa juttelemaan mulle "Katos sehä on tämmönen avaruusmies tässä näin. Juu u, veikeen näköne tyyppi. Tykkäätsä avaruusmiehistä vai?"
Pienenä en ajatellut tota kysymystä niin tarkasti, mutta nyt ajattelen että se tyyppi ois varmaa pukeunu astronautti asuun joku päivä, jos oisin sanonu et pidän. "No minkäslaisista miehistä sä sitten pidät?" Vastasin et pidän mun faijasta ja kummisedästä. "Joo ne vaikuttaa iha mukavilta, haluisitsä tulla meijän mukaan jos me kato lähettäis uimaan jonnekki? Mä käyn kysyy et lähtiskö sinun isukkis ja kummisetäs mukaanki vielä."
Tartteeko mun kertoo enempää? Onneks raptori jeesus auttoi mua.
no wait......



Seuraava juttu saattaa olla teistä tylsä. Mutta minua se koskettaa syvästi joka kerta kun ajattelen sitä.
Se oli mukava kuuma ja hikinen syysloma tai kesäloma mutta talvi se ei ainakaan ollut. Me olimme samalla kokoonpanolla millä olimme olleet Virossa, miinus se creepy moustache mään ja hänen poika. Me mentiin mukavalla moottoriveneellä pariksi päiväksi äidin työpaikkamökki juttu emt mikä se paikka oli, mutta se oli siisti paikka silti. Sielä oli tenniskenttä ja kalastusta ja mönkijä ja suuri talo ja metsää (jei?). Pointti oli se että siellä oli mukavaa ja kaikista mukavinta oli se lähtöpäivänä kun olin juuri saanut kiinni ensimmäistä kertaa elämässäni heinäsirkan ja olin laittanut sen kahden muovisen shottilasin väliin. Sillee oudosti. Anygays olin siis onneni kukkuloilla ja STFU koska se oli eka kerta ku sain kiinni iha oikeen heinäsirkan tai näin ees sellasen >8(.
No mutta annoin sille nimen Pertsa ja pidin tiukasti kiinni niistä shotti laseista. Tai pikemminkin puristin niitä yhteen koska se oli siellä sisällä välissä. Siis ei se kuollut ollut tai en minä puristuksella sitä tappanut. No mutta pakkasimme tavarat messiin ja lähettiin ajamaan sillä moottoriveneellä takasin päin ja siinä matkalla mulle tuli hinku kattoa ku vesi osui veneeseen kun se välillä pomppi sen vauhdin takia ja totta kai otin Pertsan mukaan. Vauhti oli hurjaa ja tuuli iha törkeekseen jo siinä vaiheessa mun ois pitäny tajuta et ois pitäny jäädä sisälle veneeseen. Noh mulla oli Pertsa mukanani ja me hengailtiin siinä ja ihailtiin sitä vauhia mitä me kuljettiin ja sitä tuulta. Sitten mä katoin käteeni jossa shottilasit olivat. Ja hetiku käänsin mun pään niitä kohti niin ote hellitti ja VIUUUUUUUM sinne lähti shottilasit ja Pertsa sen mukana. Se oli itseasiassa kauheen koomisen näköstä koska se vauhti oli tosiaan aika kovaa niin se vaa katos periaattees mun sormien välistä.
RIP Pertsa kun olet siellä jossain järven pohjalla. Jonkun järven pohjalla.




Tässä on varmasti klassinen sillä tämä on tapahtunut jokaiselle varmasti kenet tunnen. Okei en usko XD.
Olen tässä tarinassakin skidi ja jos kukaan teistä on käynyt Järvenpään Prismassa ennen niin hyvä se on mukava paikka 8). Ei vaan siis ettei mun tarvitse alkaa kuvailemaan sitä paikkaa tai mitään. No siis skidinä on tavallista että joudut menemään kauppaan vanhempiesi kanssa ja sekin kerta ei ollut mikään poikkeus että olisin muka saanut jäädä kotiin. Jotenka tylsistynyt minä, siskoni ja äitini olimme juuri tulleet ruokakaupasta ja tytöt halusivat käydä Lindexissä ja minä kun en ikinä ole pitänyt shoppailusta. Jotenka otin äitini ylisuuren talvitakin ja jäin odottelemaan penkille joka oli aivan sen Lindex kaupan vieressä. Ottakaa huomio tuo.
Noh en tiedä nukahdinko sillä ainakin säpsähdin ja ajattelin että aikaa on ainakin kulunut jo aika kauan että menenpä tästä sisälle etsimään äitiäni. No kiertelin sielä kaupassa hetken aikaa ja kurkistelin vaatteidenvaihto koppeihin.  . . Etsin äitiäni muistakaa se. Lopulta kävi niin että minuun iski paniikki ja aloin kysellä kaikilta kaupassa olevilta, asiakkailta, myyjiltä että missä minun äitini olisi. Se on ehkä kauheinta ikinä skidinä, se tunne kun vanhemmat katoavat ja olet yksin jossakin muualla kuin kotona. .  No tarina päättyi siihen että menin takaisin siihen penkille, laitoin polvet rintaani ja käperryin siihe penkille. Mutta onneksi siskoni löysi minut ja sanoi näin "Sori me unohdettiin sut kokonaan." Väistämättä minä suutuin siitä ja aijoin sanoa äitilleni suorat
sanat, mutta sitten äiti lupasi ostaa minulle jäätelön jotenka kaikki oli taas hyvin. : )

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Bad Romance with a telephone when I was talking with a Paparazzi. Pokerface.


Hei vaan ja ajattelin varoittaa teitä tähän alkuun ja paljastaa teille mistä tämä postaus kertoo, tämänpäiväinen siis.
Ensimmäinen vinkki on että tämä kyseinen henkilö on vaikuttanut popmusiikissa lähiaikoina hyvinkin paljon.
Omalla erikosella tyylillään ja musiikillaan.
Jota voisi hyvinkin sanoa kiistanalaiseksi henkilöksi.
Monsteriksi ehkäpä?
Hänellä on myös paljon miehiä ympärillään. Fernando, Roberto ties keitä muita.
Okei okei puhutaan Lady Gagasta
http://www.chronicle.su/wp-content/uploads/lady-gaga.jpg
Monet teistä varmaan ihmettelevät että miksi hitossa mä puhuisin Lady Gagasta? Ja vastaus siihen on että .. . .
En tosiaan tiedä miksi, mutta sen tiedän että alunperin halusin tehdä tästä videon. Mutta ongelmaksi osoittautui esim se että tästä tulisi liian pitkä ja muutenkin ajattelin että olisi sitten parempi vain kirjoittaa hänestä.
Nyt kun saatiin tuo alkuteksti ja muut paskapuhe selitykset pois alta niin päästään itse asiaan. Gagaan.
Ensinnäkin en ole todellakaan Lady Gaga fani, enkä tiedä hänestä paljoa mitään mutta olen selvittänyt tätä keskustelua varten joitakin asioita ja ajatellut samalla ilmaista oman mielipiteeni hänestä.

Ensimmäistä kertaa kun kuulin Lady Gagasta oli juuri tämä Pokerface biisi (ja kyllä laitan linkin jokaiseen Gagan biisiin jonka nimeän) joka soi joskus voicella ja sitten kai pysäytti maailman ja sai kaikki katseet kääntymään tälläiseen erikoiseen "taiteilijaan". Ja jos nyt ollaan ihan tosissaan niin kun oikeasti kuuntelet tai katsot Gagan ensimmäisiä videoita niin se on aivan eri kuin tämä nykyinen shokkikuningatar Gaga jonka tunnemme. Ihan oikeasti katsokaa.

Mäki olin sillee ku jokin viikko sitte katoin ton et WTF? Tämä hämmensi minua enemmän kuin "nykyisen" Lady Gagan videot yhteensä. Sillä en oikeastaan odottanut tälläistä Gagalta, tämä on siis hänen vanhaa tuotantoansa d44? Mutta ottaen myös huomioon että eihän Pokerfacen videossakaan mitään NIIN outoa ollut. . Ei mielestäni ainakaan, mutta tuossa? Ei siinäkään mitään outoa ja päästään oikeastaan ensimmäiseen ongelmaan joka minulla on Gagan kanssa. Kröhöm.
Yrittääkö Gaga opettaa änkyttäviä lapsia biiseillään?
Ei ihan oikeasti, kukaan ei voi väittää etteikö ole huomannut Po-po-po-po-pokerface tai Judas Juda-a-a, Judas Juda-a-a, Judas Juda-a-a, Judas Gaga tai E-e-e-e-e-e Stop telephoning me e-e-e-e TAI Papa-paparazzi. . . . . . Onko popmusiikki oikeasti valunut niin alas että nykyään kun ei keksitä enää sanoja niin korvataan ne vain kertosäkeen sanojen toistamisella tai venyttämisellä??
Voisi sanoa että Fame Monster albumin jälkeen alkoi tämä "Gaga-revoluutio" jonka jälkeen tuli nämä kaikki maailman miljoonabudjetti toinen toisiaan oudompia musiikkivideoita ja lauluja. Ainiin toistamiseen vielä Alejandro, Alejandro, Ale-Ale-Alejandro. . . . Itseasiassa otetaan tähän tämä laulu!
Ensinnäkin, kun olette katsoneet tämän niin katsokaa ihmeessä sitä ensimmäistä musiikkivideota ja miettikää vaan että JUMALAUTA MITÄ TAPAHTUI?? Ekaksi Lady Gaga oli mukava tuommoinen pupunnäköinen Playboy tyttö, mutta sitten tuli Alejandro ja BAM siitä tuli yhtäkkiä maailman vanhin/nuorin muumio mummo.
o_o
Toinen asia minkä olen huomannut, ja jonka Gagan fanit varmaan tietävät myös, on se kuinka paljon aikaa Gaga viettää alasti tai puoli alastomana kameran edessä musiikkivideoissaan siis. Miksi? Senkö takia että seksi myy? Mielestäni, tämä on siis minun mielipide ei minkään asiantuntijan, mutta muistaako kukaan sitä insidenttiä (=tapausta) jossa alettiin spekuloimaan että Lady Gaga olisikin mies tai transseksuaali tai jopa hermafrodiitti? Ja siitähän syntyi semmonen rumba että lationalaisetkin tuli kateellisiksi. Kukaan ei tajunnu? Okei ei sitte. Niin siitä syntyi siis keskustelua ja huomiota lisää Lady Gagalle , huomatkaa kutsuin häntä Ladyksi koska hän on nainen ja leidi vähä niinku, mikä oli tietenkin hyvä juttu hänelle koska huomio on aina mukavaa kun se nostaa myyntiä. Jos joku viisas hoksasi jo että ehkä ehkä tämän takia Leidi Gaga esiintyy hyvin paljon vähissä vaatteissa tai alasti sen takia että se todistaisi meille jotakin. Sitä minä luulen.
Okei ei se alastomuus haittaa minua ollenkaan vaikka en tykkää kattoa Gagaa tietyissä videoissaan. . Köh Alejandro, Telephone, Bad Romance.

Tulipa siitäkin hyvä aasinsilta tälläiseen uuten osioon. Tämäkin kyllä liittyy siihe kertosäkeen sanojen venyttämiseen tai toistamiseen. TOINEN asia mikä on Gagalle nykyään joku trademark juttu on tämä outo siansaksan puhuminen. Esimerkiksi Bad Romancessa.
Rah rah ah-ah-ah!
Ro mah ro-mah-mah
Gaga Ooh-la-la!

Toi oli otettu virallisesti Bad Romancen lyriikoista, en edes huijaa ihan oikeista lyriikoista. En tiennykkää että tollasta rabadabadubattelua voi kirjoittaa lyriikoiksi. .
Mutta sitten taas siansaksasta päästään positiivisiin asioihin Gagassa, ette kai te luulleet että haukkuisin sitä koko ajan?
Pakko myöntää ja niin tekee varmasti moni muukin että Gagalla on oikeasti todella hyvä ja hieno ääni. Kuunnelkaa minkä tahansa biisin kertosäe niin siitä näkee että se todella pystyy hyvään ääneen jos hän haluaa niin. Siksi mua harmittaa ainakin tässä uusimmassa Gagan biisissä Judaksessa on se ongelma minulle että verset jossa Gaga laulaa kuulostavat kuin amatööri meksikolaissiivooja yrittäisi freestyle räpätä. . . Eli ne ovat aika surkeat. Mutta toisinkuin se kertosäe joka on taas kauniisti laulettu ! Minua harmittaa kuunnella tiettyjä Gagan biisejä koska useimmissa niissä Gaga ei käytä sitä kaikkea potentiaalia mitä hänellä on laulukyvyillä. Hän tuntuu vain blaa blaa blaa monotoninen ääni blaa laulaa. Lady Gaga jos luet tätä niin lopeta se.

Ja sitten päästään tähän vikaan osioon tässä postauksessa jossa paljastan lempibiisini Gagalta. Ja se on kuulkaas Paparazzi. Enkä osaa selittää sitä miksi, ehkä sen takia että siihen liittyy mukavia muistoja ja muutenkin siinä se laulu on hyvää ja kuunneltavaa. Ja sitten taas ehkä painavin syy se että tämä live esiintyminen Gagalta on erittäin erittäin mahtava!

Pitäisikö vielä puhua Born this waysta? Okei ei mulla ole muuta sanottavaa kuin koko biisi tuntuu olevan täynnä liikaa kaikkea, musiikilliselta puolelta siis its too full! Ja muutenkin se kyllä kuulostaa epäilyttävästi Madonnan - Express Yourselfilta.  Ja muutenkin koko biisi tuntuu jotenkin pakotetulta, onhan siinä hyvä sanoma että se puhuu että me olemme ainutlaatuisia eikä haittaa vaikka kuulumme eri uskontoihin tai rotuihin tai vaikka olemme erilaisia seksuaalisilta suuntautumisiltamme. Lady Gaga is friends with gays ;). Noh ei mulla tässä muuta, että eiköhän tässä ole jauhettu jo aika tarpeeks Gaggaa. . ............... Huono vitsi.

https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg165jvo3KiYDLFmROn3O-N5p0zn1ZXDyH6yDiguUzG7URnIeX1beyf66lFVQyeO9VEIPuKL-T8ZBEmQOiguhBAyK_QxBhm4Murd-h4Qe5yYOAGn0o8HqHeK05KhagQRzR4AUM3fAHouV8/s1600/Born-This-Way-Lady-Gaga.jpg

perjantai 13. toukokuuta 2011

Shot in the Dark

Hei vaan kaikille taas pitkästä aikaa! Ajattelin tehdä taas uuden osion blogiini jonka nimi on
Tämä on uusi osio missä otan erilaisia asioita josta puhun avoimesti ja jaan mielipitetäni ja kirjotan muutenkin tälläistä jaskaa jota kukaan ei jaksa lukea 8D ja tällä kertaa SINÄ voit osallistua eli nyt taas hypokraattisesti sanon teille että jos olette aina halunneet minun puhua jostakin tietystä asiasta niin nyt voit jättää kommentteihin tai jonnekkin minulle ehdotuksen mistä haluisit minun puhuvan.

Nevertheless, lets get started

Puhuin itseasiassa kahden ihmisen kanssa rakkauden urbaanilegendoista ja mitä tarkoitan tällä on vain tiettyjä asioita rakkaudessa mitä puhutaan esim. Rakkautta ensisilmäyksellä ja sielunkumppanuus tai SE OIKEA tai kohtalon saattamina he kuuluivat yhteen.
Kaikkea sellaista. Ja alkuun pakko paljastaa että en oikeastaan usko mihinkään näistä, mutta teillä on oikeus uskoa näihin mihin haluatte ja jos haluatte perustella teille miksi uskotte näihin niin olisi mukavaa kuulla :). Mutta juu en usko rakkautteen ensisilmäyksellä. Uskon kyllä ihastumiseen ensisilmäyksellä sillä rakkauteen tarvitaan aikaa ja mielipidettäni on vaikea muuttaa siitä etteikö rakkauteen tarvitsisi aikaa, paitsi ellei sitten minulle tule semmoinen "sattuipa sopivasti" tilanne jos rakastunki päästä varpaisiin ensisilmäyksellä niin sittenpähän tämä mielipide osuu omaan nilkkaani. Mutta ihastuminen on oikeastaan itseasiassa mukavaa ja hyvin terveellistä, mielestäni. Mutta on tärkeää tietää kuitenkin ihastumisen ja rakastumisen rajat. Tai siis mitä enemmänkin tarkoitan tällä on että jos tuntee olevansa ihastunut johonkuhun niin ei kannata heti mennä sellaiseen sähläämissuhteeseen joka kestää 2 viikkoa sen takia koska eletään hetkessä ja sitten tajutaan että, "Why the fuck did do this?". Ja erotaan ja ei puhuta enää. Okei tästä tuli neuvonta lapsille ja karkasin aiheestakin. Melkein. NOPEASTI RANDOM KUVA!

Huh se oli lähellä. Näin sielunkumppanit. Olen pahoillani te kaikki naiset jotka oikeasti haluatte viettää loppuelämänne minun kanssani niin minä en vain usko sellaiseen sielunkumppani tai se oikea juttuihin 8(. 1/100 teistä miehistä tai naisista nyt pettyy. IM ONLY KIDDING.
Ei kukaa halua mua koska oon läski, työtön ja kaljuuntuva.
Mutta siis jotenki koskaan tämä ajatus että jokaiselle meistä löytyy jokainen SE OIKEA jonka kanssa voin viettää loppuelämäni. Koko ajatus tavallaan pelottaa minua että joudun tuijottamaan jonkun pärstää lopunelämäni ajan. Okei tuo oli vähän karusti sanottu. Mutta siis tällä hetkellä olen sitä mieltä, mutta sitten en pelkää tällä hetkellä seurustelua tai pitkää tervettä suhdetta sillä koska jos oikeasti tykkään viettää aikaa hänen kanssaan niin mikäs siinä : ). Muttah muttah, en ole vielä kasvanut siihen ajatukseen. Ja te kaikki harvat AIKUISET jotka luette mun blogia. Mikä on harvinaista ellen maininnut jo? Sillä teitä varmaan ärsyttää jo minun lukemattomat kirjoitusvirheet. NIIN nostan hattua teille jotka olette olleet naimissa 10, 20 vuotta enemmän tai vähemmän tai te jotka olette seurustelleet 2 vuotta tai 3 vuotta. Sillä se on itseasiassa kiitettävän kauan ja osoittaa suvaitsevaisuutta, riitoja, suudelmia ja alkoholia. En tiedä miksi mainitsin nuo random aiheet. . Mutta näin se on !
RANDOM KUVA!

Oww<3
Sielunkumppanuus, se on kai sama asia kuin SE OIKEA. Ja tiedän että joku teistä varmasti ajattelee että en voi siksi ehkä kuvitella vielä voivani viettää aikaa ihmisen kanssa koska olen vielä niin nuori ja vielä niin teini. No se tosiaan on totta. Ehkäpä juuri siksi! Ja muutenkin ei meidän ikäisten tarvitsisi vielä sellaisia edes ajatella. Onpas nyt outo tilanne kun sanon noin ja juuri äskön kirjotin siitä. . . . . . .. . . . . . . . . . . . Mutta olen siis teini ja en ehkä ymmärrä rakkaudesta vielä puoliakaan tai mitään. Sellaista se on mutta en tiedä miksi kaikki ihmiset (hyvin vaihdat puheenaiheen) haukkuvat teinien sähläyssuhteita, sillä nekin mielestäni ovat terveellisiä ja opettavat meitä nuoria oppimaan tyhmistä virheistämme. Muista kuitenkin että 10 sähläyssuhdetta kertoo että olet oppinut virheistäsi paljon. Toivottavasti.