Ei tätä kuitenkaa kukaa lue.

Jätesäkkiin pukeutunut pelastamaton sieluparka
(monet teistä ei varmaa tiennykkää et tykkään kirjottaa tosi paljon)



Jos ollaan oikein rehellisiä, niin mä tosiaan tykkään tästä biisistä.
Tiedän että se on alunperin Nine Inch Nailsin, ja tämä on siis Johnny Cashin tekemä coveri siitä.
Pidän kuitenkin tästä, koska olen mielestäni aika sentimentaalinen kaveri.
On mukavaa kuunnella musiikkia, mutta olenko sitten ainoa joka kuuntelee musiikkia tunteakseen?
En usko että asia olisi näin, mutta jotenkin välillä tuntuu siltä kun näkee kommentteja ja videoita tästä "Dubstepistä" joka on joittenkin mielestä musiikkia. Ja jotkut jopa ovat alkaneet kategorioimaan sitä.
Olen pahoillani, en saisi olla sillä päällä että tuomitsisin, sillä mottoni on että "Whatever floats your boat"
Suomennettuna : Mikä ikinä kelluttaa venettäsi.

Palatakseni kuitenkin tähän asiaan ja aiheeseen joka tuntuu tässä tekstissä ontuvan enemmän kuin kolmijalkainen varsa.
"Music isn't about sound or hearing, its about feeling." - Muuan tuntematon.
Jotenka mitä ihmettä voi tuntea kuunnellessa WUB WUWUWBUBWUBW?
Okei anteeks taas karkasin. Olen pahoillani.
Tämä saattaa tulla joillekkin itsestäänselvyytenä, mutta tälläisessä konemusiikkia kuunnellessa harvoin tuntee oikeastaan mitään muutakuin bilettämisfiilistä ja siksi en henkilökohtaisesti en ymmärrä miksi kuunnella konemusiikkia missään muualla kuin tanssiessa (pienessä hiprakassa) ja kun silloin ei oikein ole edes väliä mitä stereoista soi, kunhan vain voi tanssia sen tahtiin.
Ja käytän termiä konemusiikki, koska mitä turhia tässä ruveta kategorioimaan näitä tyylilajeja.
Melodic dubstep, dubstep, house, trance.
Liikaa muistamista ja tuo mieleen vain kotiläksyt. Konemusiikkia ne.
Ja älkää nyt käsittäkö väärin mielipiteeni ei muutu vaikka vaihettaisiinkin koneesta instrumentteihin.
Rock, metal, power metal, soft core, metalcore, crabcore, soft rock, indie rock
Kutsukaa nyt niitäkin vain tietyillä nimillä.
Rock, Metalli, Pop.
Taas sitä muistamista jos aletaan lajittelemaan kokoajan uusia ja uusia tyylilajeja.




Unohin taas mistä puhuin.
Musiikista ja siitä kuinka se on pikemminkin tuntemista ja suuria tunteita oikeastaan.
Ainiin.

Kerronpa teille pienen salaisuuden. Joka kerta kuunnellessani musiikkia, mitä musiikkia vaan, en pysty vain kuuntelemaan sitä, minulle tulee pakostikkin mielikuvia päähän jossa mietiskelen että esitän sitä tiettyä biisiä.
Otetaan esimerkiksi tuo Nirvanan Lithiumin jota kuuntelen tälläkin hetkellä. Tällä hetkellä nyt kun kirjotan sitä niin kuvittelen olevani lavalla soittamas kitaraa ja laulamassa tätä.
Se saattaa kuulostaa tosi typerältä, mutta tällä tavalla saan irti todella paljon musiikista mitä kuuntelen.
"I'm so happy, 'cause today I found my friends. . . "
Eikä siis minulla mikään hinku ole tai haave päästä lavalle esiintymään, sillä mulla on suht/tosi huono lauluääni.
Enkä osaa soittaa mitään.
Niin tyydyn vain luomaan ajatuksia siitä esiintymisestä.
Poikkeuksia tähän ei oikeastaan ole.
Tälläkin hetkellä kuuntelen Evanescencea ja mietin itseäni lavalla laulamassa.
Jos ette tienneet niin Evanescencessa on naissolisti.

Suuria tunteita siis
Tiesittekö että nukkumaanmennessä on mukavaa kuunnella musiikkia, jostain syystä (ilmeisestä syystä varmaan) minua alkaa väsyttää puolen tunnin musiikin kuuntelun jälkeen. Varsinkin kuunnellessani tiettyjä bändejä köhIfthesetreescouldtalkKÖHlinkinparkKröhömeltonJohn
Tulee todella rento olo ja on helppo nukahtaa.
Toisaalta taas joskus tulee vain hyvin surullinen olo, tällä kertaa esim kun kuuntelin Johnny Cashin Hurtia.
Päätin tulla nopeasti tänne kirjoittamaan että saan ajatukseni muualle pois mielestäni.
Totta puhuen, elämä kyl tuntuu joskus ärsyttävän raskaalta.
Siksi kannattaa iloita pienistä asioista. Mulla ei oo mitään valittamista : ). . . .

Ja vielä ihan lopuksi, haluan sanoa että 60 lukijaa on hurja määrä ja on mielestäni mahtavaa et niin monta on liittynyt lukemaan blogia. .. Tai liittynyt mutta ei lue sitä. . Tai liittynyt ja unohtanut käyttäjänsä tänne.
Ei voi mitään.
Eli suuri kiitos kaikille teille jotka ovat vielä täällä hengissä.
Muistutan yhä että kommentoida toki saa ja ehdotuksia saa laittaa.
En tajua mikä ihmisillä on kun eivät sano koskaan mitään?
Ehkä se vaan johtuu vaan mun antamasta huonosta esivaikutelmasta. . . .  . Herp

Epilogi :

Se on hassuu että Johnny Cashin tytär itse sanoi et siltä tuntu et toi Hurt biisi olis ollu Johnnyn viesti maailmalle; Minä lähden täältä.
Ja kun sitä kuuntelee, niin piru vieköön kun se tosiaan kuulostaa itsemurhaviestiltä tavallaan, vaikka tietämykseni mukaan se ei ole. . . ?
Ja loppujen lopuksi voisin vielä heittää vielä tänne erinomaisen biisin joka saattaa olla joillekkin tuttu jo valmiiksi
..........................................
Anteeksi olen pahoillani, mutta youtube eipä taida löytää minulle Bob Dylania biisejä paitsi joittenkin ihmisten covereita. . .
Jotenka tässä on teille Animalsia

I am beautiful, no matter what they say. . . .. Joo o : D

http://huomisenparemmuus.blogspot.com/2012/03/julkkisvihaa-ja-ulkonakoasiaa.html

Minä luonnollisimmillani. . . . . .. . . .. . Jos ei lasketa tota ilmettä ja hupparia ja huivia mukaan.
Shit, eihän mulla oikeastaan mitään asiaa täs postaukseen olekkaa. Pitäiskö mun keksii jotaki nyt?
Aa...Aa... Ömm, no emmä kyl halunnu muutaku teijän menevän lukemaan ton postauksen.
Koska Veera taas osu kantapäähän asialla.
Yhteiskunnan kantapäähän siis.
Vertauskuva

Ja koska nyt kun Veera teki Nicki Minajista jotakin ni mun ei tartte tehä siitä 8D.
Matias Talkia siis........... Taino saa nähdä.
Niin et juu. Seuraavaan kertaan !

Heh heh heh heh heh heh hups

Zelda kuume iski. . .
Täällä tälläst minkälaista siellä?

A day without laughter is a day wasted

Tänään ei ole mitenkään erikoinen tai erityinen päivä.
En tiedä teistä, mutta minulle ei ainakaan tämä ole erityinen päivä. Ei myöskään henkilölle josta aijon puhua.

Tämä herra on naurattanu ihmisiä jo vuosikymmenten ajan. Miltein kohta 100 vuotta tulee täyteen hänen uran alustaan. Hän on herrasmies vaikka muistuttikin toista miestä joka oli hieman ilkeä omana aikanaan.
Ironisesti herrasmies kyllä parodioi tätä ilkeämpää miestä yhdessä elokuvistaan.
Herrasmies joka kantaa keppiä, knallia, huulien yläpuolella paksua tussiviivaa anteeksi siis viiksiä.
Herrasmies joka omistaa pingviinimäisen kävelyn ja luonteen joka on kömpelömpi kuin Hessu Hopo huoneessa joka on täynnä banaaninkuoria. (Ehkä vähän liian liioiteltua). Herrasmies kuitenkin joka tuntuu kutittavan mahanpojaa elokuviensa laadusta huolimatta. Iästä huolimatta en ole tavannut vielä ketään joka ei päästäisi edes pienintäkään kikahdusta katsoessaan hänen tuotoksiaan. Ja jos on olemassa sellainen ihminen. niin voit kyllä ottaa sen nyrkinkokoisen rautalanka sitruunan perseestäsi pois ja nauttia vähän elämästäsi.

Tämä herrasmies, jos joku teistä ei ole vielä tajunnut niin paljastan sen ihan juuri kohta puoliin teille.
Se on oikeastaan hassuu jos joku teistä ei oo tajunnu viel tätä, koska mielestäni oon ollu hyvin vihjaileva (vähä liiankin) tän alkutekstin ja intron aikana.
Knalli? Viikset? Keppi? Hassu kävely? Komedia?
Ettekö te vieläkä. .
Okei se on Charles Chaplin



Valitsin tämän kuvan vielä teille kaikille, koska se on se tunnetuin lookki minkä Charles on ikinä omistanut.
Mitä oikeastaan voi Charlie Chaplinista sanoa?
Hän on legendä näyttelijöitten parissa.
Koomikko johon muut komediat pyrkivät, näyttelijä jonka suuruuteen muut näyttelijät yrittävät.
Jos ette tienneet hän myös ohjasi monia elokuviaan ja sävelsi musiikkiaan niihin. Ja mitä olen kuunnellut sävellykset ovat oikeastaan todella hyviä.

Tähän väliin haluan myös ilmoittaa etten tule puhumaan kauheasti Charlesista itsestään.
Sitä varten on wikipedia ja linkki siihen tässä.
Sanon etten paljoa perehdy hänen yksityiseen historiaansa vaan töihinsä !

Muistan olleeni nuoressa iässä kun olin mummoni luona. Olimme juuri syöneet perunamuussia karjalanpaistia ja karjalanpiirakoita ja munavoita. Jälkiruoaksi oli vaniljajäätelöä ja mansikkahilloa.
Nostalgiset kulinaristihetket muistetaan aina !
Varsinkin silloin kun pieni henkselihousuinen Matias juoksi heti television ääreen ja juuri sattumoisin Yle päätti näyttää mustavalkofilmejä. Vanhoja suomalaisia pätkiä kuten Pekka Puupää ja Pätkä. Heh sanaleikki.
Ja sitten sen jälkeen näytettiinkin Charlie Chaplin lyhytelokuvia.
Tällä hetkellä en muista nimeltä mitä katsoin pienenä, vaikka olinkin niin dorka ja kävin jopa ostamassa (aikoja sitten ostettu kyllä) Charlie Chaplin kokoelmankin hänen ensimmäisistä elokuvistaan.



Mutta sen muistan että elokuva nimeltä Nykyaika tuli myös sieltä televisiosta.
Sen muistan ja muistan nauraneeni niin paljon etten voinut edes syödä jäätelöäni loppuun. Ja sen takia jäätelöni suli enkä halunnut syödä sitä enää.
RIP pakastinjäätelö 1999-1999
jos se edes oli se vuosi? Taisi se olla.

Se elokuva jumittui mieleeni ikuisesti ja sen takia yleensä odotin aina että Yleltä tulisi lisää näitä Charlie Chaplin extraspesiaali lähetyksiä. Harmaa muistini ei tahdo muistaa niitä enempää. En usko että niitä tuli sen enempää. Tietenkin joskus aina varmasti teevestä tuli jotain Chaplin pätkiä mutta taisin olla silloin liimahuuruissa että en muista.
Ei sitten vähään aikaan paitsi sitten yläasteen Yhteiskuntaopintunnilla katsoimme Nykyajan uudestaan ja nostalginen tulva tuntui menevän läpi kehoni kuin kolmas santsikuppi texmexiä suolistossani.
Se oli uskomatonta ja siinä vaiheessa heräsi myös rakkauteni Chaplinin elokuvia kohtaan.
Opin jopa sen jälkeen että hänen myöhemmät elokuvansa jotka eivät ole niinkää enää komediaa vaan draamaa. Ovat myös todella hyviä. En voi oikeastaan sanoa mitäkään Chaplinin tekemää elokuvaa huonoksi.
(en ole kyllä nähnyt niitä kaikkia................)

Ensinnäkin kaikki hänen ensimmäiset elokuvansa ovat hauskoja, kannatan ja kehotan lämpimästi tutustumaan niihin.
MUTTA A) Ne ovat mustavalkoisia B) ne ovat mykkäelokuvia
laitoin vain varoituksena tietynlaisille filmikatsojille jotka eivät välitä elokuvista jotka ovat mustavalkoisia mykkiä. Sitten ne voidaan vasta katsoa kunnes George Lucasin tai James Cameronin hikiset nakkisormet saavat niistä otteen ja niistä tehdään uusi 3-D värillinen versio.
Tai sitten on vain ihmisiä jotka vain tylsistyvät katsoessaan mustavalko filmejä. Ymmärrän kyllä.
Mikään näistä ensimmäisistä ei kuitenkaan ei ole minulle mitenkään erityinen.
Vaikkakin Charlesin elokuvat olivat läpimurtoja hänen uralleen.

Chaplinin poika (1921)
Oli hänen ensimmäinen kokopitkän itseohjaama ja tuottama JA säveltämä elokuvansa.
(Linkki tuossa niin voitte katsoa elokuvan youtubesta) siinä ei ole musiikkiakaan, mutta laittakaa vähän Chopinia soimaan taustalle niin kokemus on impressionnant = vaikuttava)
Jotkut sanovat että elokuva kuvaisi Chaplinin surua hänen ensimmäisen lapsensa menetystä.
Chaplinin ja pojan suhde elokuvassa on sekin yhtä vaikuttava ja surullinen samaan aikaan.
Joittenkin mielestä oli riski yhdistää draamaa ja komediaa, mutta minusta jos pystyy naurattamaan ja sitten itkettämään yleisöään, niin on tehnyt jotakin todella taitavasti.

Muistan myös pari vuotta sitten katsoneeni Sirkuksen (1928) ja muistan nauraneeni niin paljon että miltein tukehduin juustovoileipääni jonka olin tehnyt sitä elokuvahetkeä varten. Se on oikeasti mielestäni yksi hänen hauskimmistaan. Jos et kestä niitä vanhempia tuotoksia niin tämä sinun on pakko katsoa.
Saisit vähän yleistietoakin. .

Haluan pitää pienen breikin Kulkurista ja puhua Chaplinin muista rooleista.

Katsoin juuri pari päivää sitten Ritari Siniparran (1947), elokuva joka kertoo miehestä joka suuren laman takia alkaa naimaan rikkaita naisia ja lopuksi tappamaan heitä saadakseen käsiksi rahoihin.
Mielipiteeni ovat vähän ristiriitaiset tässä : Se on hyvä elokuva ja siinä on tunnettua Chaplin komiikkaa mukana, mutta se komiikka tuntuu jotenkin pakotetulta joissakin kohdissa. Se saattaa ehkä johtua siitä, mutta se miten elokuva etenee ja loppuu tuntuu olevan täysin komedian vastakohtaa.
Ja lopussa vielä kun aletaan yhtäkkiä kritisoimaan kapitalismia ja sotaa. En olisi ikinä uskonut tästä filmistä sodanvastaista flikkiä kun katsoin sen ensimmäistä kertaa. Tietenkään ne mitä sodasta sanotaan se on aika filosofisella ja eettisellä tasolla ihailtavaa, MUTTA taas kerran hieman outoa minulle.
Se on silti mielestäni kuitenkin katsomisen arvoinen. Chaplinin persoonallisuuden ja charmin takia.

Se on harmillista että tämän filmin jälkeen Chaplinia alettiin kritisoimaan Yhdysvalloissa, mutta ylistettiin Euroopassa. Hänen uskomuksia red, white and blue lippua kohtaan alettiin epäilemään. Häntä alettiin luulemaan mahdolliseksi kommunistiseksi. Siksi hänen seuraavia elokuviaan alettiin kritisoimaan USAssa.
Harmi : /

Ja on vielä 2 flikkiä josta haluan puhua ihan pikkiriikkisen vain.

Parrasvalot (1952)

Tämä on minun nöyrän mielipiteeni mukaan yksi Chaplinin parhaimmista elokuvista mitä olen nähnyt.
Eikä se edes ole hänen Kulkuri roolinsa OMG MIKÄ SUA VAIVAA!?!?
Kuunnelkaa hetki.
Parrasvalot kertoo tarinan esiintyjästä, klovnista jos ollaan tarkkoja, hän on ollut ennen hyvin suosittu mutta hän menetti yleisönsä ja esiintymishalunsa. Tämän takia hän alkoholisoitui ja koitui rappiolle.
Kuitenkin sattumuksien kautta hän päätyy estämään nuorta tanssijaa tekemään itsemurhaa ja innostaa tytön jatkamaan tanssiuraansa, samalla nostaen omaa itsetuntoansakin.
Hän yrittää taas esiintyä, mutta asiat eivät mene suunnitelmien mukaan. Tyttö, Thereza, kuitenkin menestyy ja haluaisi mennä naimisiin Calveron (hän se on se klovni.............) kanssa, vaikka heidän ikäeronsa on
TÄHTITIETEELLINEN! Ei vaan siis, heillä on ikäeroa.
Johtuuko se säälistä ja siitä että Calvero auttoi häntä? Vai oikeasta rakkaudesta hmm.
Calvero on kuitenkin sitä mieltä että hänen pitäisi naida nuori säveltäjä jonka hän on tavannut harjoituksissaan.
Calvero päätyy katutaitelijaksi ja juopoksi, paitsi silloin kun Thereza palaa ja saa hänet palaamaan lavalle taas kerran. Hänen esiintymisensä on jättimenestys !
Mutta kuten kaikki traagiset sankarit aikanaan, hän saa sydänkohtauksen kesken esityksen ja kuolee siihen.

Tämä elokuva on pelottavan symboloiva Chaplinin omaa uraa kohtaan.
Hänen viimeisin vaimonsa Oona O'Neill joka oli 17-vuotias mennessään naimisiin Chaplinin kanssa.
36 vuoden ikäero.
Hänen kova suosionsa aluksi, mutta sitten häntä alettiinkin kritisoida ja hänestä ei pidetty (kommunisti kohujen takia) , lähellä kuolemaansa häntä kuitenkin alettiin pian taas ylistämään ja hän sai useita palkintoja uransa takia.
1972 - Oscar palkinto "Hänen vaikutuksestaan siihen, että "elokuvasta tuli aikamme taidemuoto"
Ja 1975 hänet lyötiin ritariksi.
Charles kuoli vuonna 1977
Tämä elokuva on hänen testamenttinsa maailmalle ja hänen artistinen näkemyksensä draamasta.
Taiteilija kuoli tehdessään mitä rakasti.

Toinen elokuva mistä aijoin puhua oli Diktaattori (1940)Mutta päätinkin ettei siitä tarvitse puhua vaan näyttää teille 2 klippiä elokuvasta jotka tekevät tästä myös todella merkittävän, uskomattoman, hauskan elokuvan.

Parodiapuhe Hitleristä




Ja ehkä yksi parhaimmista sotavastaisista puheista, mitä elokuvamaailma on ikinä saanut kunnian kuulla



Charles, pian minun käsivarressani. Tatuointi. Joskus.

Hei kaikki te innokkaat Chaplin fanit !
Löysin tässä todella mahtavan blogspot paikan jossa mainostetaan että siellä on KAIKKI Chaplinin mykkäelokuvat.
En tarkistanut, mutta hyvin hyvin hyvin hyvin monta Chaplinin elokuvaa siellä on !
(Loput kuten Diktaattorin löytää varmasti Youtubesta tai dvd-laareista jos oikeasti haluaa etsiä : ) )
http://charliechaplinlovers.blogspot.com/

Holidays come and go.

Uskonnon koe muutes

"Mielipiteet ovat kuin perseenreikiä, kaikilla on omansa!"

Oikein mahtavaa, ruisleipäistä, selvää ja mukavaa hiihtolomaa niille kaikille joilla on nyt se !
(Teillä joilla se on viikon päästä niin jaksakaa vielä)

Hyvää laskiaissunnuntaita myös kaikille !

(kiitos Linda joka teki nää gifit musta)