keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Tête de mouton à la vapeur, bon appétit


Kirjasta kuvaruudulle tulee taas pitkän tauon jälkeen takaisin.
Noh lukijat, ovatko lampaiden huudot loppuneet? fs fs fs fs..

Uhrilampaat

(menetin kuvan vuoden 2014 gigabittiroskakori sodassa)
saatana


Jännä juttu ensinnäkin että tämä postaus syntyi vahingossa. Sain juuri äsken luettua itse kirjan loppuun ja tajusin siinä vaiheessa, että en ole tehnyt tälläistä postausta pitkään aikaan. Ja tajusin myös siinä vaiheessa, että Uhrilampaat löytyisi Netflixistä (kun minulla ei näitä omia dvdeitä ole täälä Helsingissä)
Katsoin sen ja nyt sitä tässä ollaan taas vertailemassa elokuvaa kirjaan.
Haluan tähän ensimmäiseksi sanoa, että yleensä aina suositaan kirjaa elokuvan edelle ja ei se tälläkään kertaa ole poikkeus. Tärkein kysymys kuitenkin kuuluu; onko elokuva uskollinen kirjalle?

Uhrilampaat, kirjoittanut Thomas Harris vuonna 1988, kertoo sarjamurhaaja Buffalo Billin rikosaaltoa hänen hallitessaan lehtien otsikoita ja poliisin ollessaan täysin avuton asian suhteen.
Keksitään kuitenkin radikaalinen keino. Kysytään toiselta sarjamurhaajalta tietoa tästä.
Kuvankaunis FBI opiskelija Clarice Starling lähetetään haastattelemaan kuuluisaa Hannibal "kannibaali" Lecteriä, kuuluisaa veitsenterävää psykiatria ja hirvittävää tappajaa, jonka uskotaan omaavan ratkaisun avaimet. Kestääkö Claricen kantti? Löytyykö Buffalo Bill koskaan vai joutuuko uhriksi taas uusi kookas nainen? Miltä tuntuu kun sarjamurhaaja ihastuu sinuun?

Uhrilampaat sujahtavat sukkelasti siihen kategoriaan, missä elokuva ja kirja ovat yhtä hyviä.
Olen hieman kahden vaiheilla kummasta pitäisin enemmän...
Toisaalta kirjassa oli kiinnostavammin kirjoitettu Hannibalista, mutta toisaalta elokuvassa oli leikattu kaikki turha pois mitä kirjassa oli.
En siis vähättele herra Anthony Hopkinsin roolisuoritusta elokuvassa. Päinvastoin, hän on se mikä tulee mieleen jos ajattelee Hannibal Lecteriä.
Sori Mads Mikkelssen ja kuka ikinä olikaan siinä Nuori Hannibal leffassa...
Anthony on se aito ja oikea Kannibaali Hannibaali.

Vaihtoehdoksi taitaakin jäädä siis tämä.
Jos kartat kirjoja kuin ruttoa (mikä sinua vaivaa?) niin katso mestarillinen elokuva ja nauti Hopkinsin ja Fosterin äärimmäisen hypnoottisista roolisuorituksista.
Ja jos pidät pitää nenää kirjassa niin suosittelen sinulle tämän kirjan lukemista. Se antaa hieman enemmän kuin elokuva, mutta molemmat ovat yhtä ja samaa kebab-lihaa.  ..  koska lampaat


maanantai 7. huhtikuuta 2014

[Saundi 4] Vieläkö etsit namu miestä?

Sixto Diaz Rodriguez
Sytyttääkö jo?
Jos muistelette pari vuotta taaksepäin... Tai itseasiassa vuosi taaksepäin. Sattui teattereihin saapumaan muuan dokumentti nimeltä "Searching For Sugar Man". Kyseessä ei ollut mistään pienen budjetin nekkumiehen löytämisestä Mainen takakylän tienoilta, vaan suuren legendan tuomisesta valkokankaalle.
"Suuri legenda" siis Etelä-Afrikan ja Australian maille.
Enkä nyt puhu mistään Die Antwoordista se hoidettiin viimeksi. . .
(http://rahkakiisselipiirakka.blogspot.fi/2013/12/saundi-3-joulukuun-8-spesiaali-no-ei-se.html)

Puhutaan siis ihan Sixto Rodriguezista tai pelkästään Rodriguezista.
Mikä on hänen tarinansa?
No menkää kattoo se Searching For Sugar Man ni tiedätte sen....

Lyhyesti :
Detroitissa varttunut meksikolaisamerikkalainen Sixto Rodriguez sai inspiraation isäpapaltaan ja hänen meksikolaislta kansanlauluiltaan. Hänestä tuli folk muusikko, joka pyöräytti kaksi albumia huonolla menestyksellä.... Yhdysvalloissa..
Etelä-Afrikassa albumit olivat myyneet platinaa ja Rodriguez oli tietämätön koko asiasta.
Oli varmaan aikamoinen shokki hänelle, kun hän sai tietää albumiensa myyneen ja shokki myös faneille jotka oppivat etteivät huhut hänen kuolemastaan olleet totta.
Searching for Sugar Man dokumentti, Oscar palkittu. Ei ole mitään syytä mikset olisi jo katsonut sitä.


Rodriguezin musiikki elää ja raikaa radioissa kuin myös Lehmän kuulokkeissa.
Ensimmäinen albumi on tunnelmallista poliittista folk rallattelua ja samaa voi odottaa toiselta albumilta.
Avatkaa mielenne rakkaat lukijat, katsojat ja kuuntelijat.
Tälläkin hetkellä kun tuntuu, että poliittinen valta täällä Suomessakin kusee omaan nilkkaan niin mikäs sen parempaa kuin kuunnella sanaa voimaa vastaan.

Cold Fact ei ole kuin puolituntinen albumi, laitan sen kokonaan tähän sillä se on kultaa.

Cold Fact
https://www.youtube.com/watch?v=vKYEYNX-Eug

http://blog.thedetroithub.com/wp-content/uploads/2013/02/sixto-rodriguez-detroit.jpg

Mitä on tullut tehtyä / Mitä tullaan tekemään

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Härmän hännät hännnystelevät ja ratsastavat ärräpäillä.

Jotain suurta on tekeillä ja tulossa.... Toivottavasti.
Tälläkin hetkellä minun pitäisi tehä koulujuttuja, mutta minä se täälä vaan suunnittelen blogiin ideoita.
Yksi projekti on siis tulossa ja toivottavasti siinä ei mene liian kauan....... Haluaisin saada sen ns. pois alta että voisin taas keskittyä muihin asioihin. Esimerkiksi mitä sitä keksisi tänne seuraavaksi...
Yllättäen monet näistä ovat video ideoita hmm..
En tiedä mitä tapahtuu 



Okei joo noniin....
Annan vinkiksi teille tämän sanan, joka viittaa mitä on tulossa.
Kaiju 

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Kadonneet pari kuukautta. .



Unohin täysin mainita myös, että olen epävirallisesti aloittanut stand up "uran".
Ja todella löysästi siis käytän sanaa "ura" ja vielä löysemmin "stand up"...
Ei vaan siis olin esiintymässä koulullani, Jokelan Lukiossa, joulukuussa.
Perinteisen puurojuhlan illan päätti minun esitys ja se meni aika nappiin näin itse sanottuna.
Porukka nauroi ja minulla oli hauskaa.
Toisen kerran joudun esiintymään yllätyksellisesti torstaina pidetyssä abijuhlassa.
Minulle annettiin puoli tuntia aikaa keksiä englanninopettajastamme stand up esitys jolla voisin pelastaa hänet.
Siis hänet kidnapattiin ja kun tosiaan me mentiin viime vuonna naimisiin ja.... No se on pitkä juttu.
Anyways (oon kaivannu tota sanaa jo) eipä siitä sen enempää.
Näkemisiin taas seuraavaan kertaan, joka ei toivottavasti ole kahden kuukauden päästä.